Lämpimiä muistoja Koskelasta

Arja Havakan konsertissa tapasivat vanhat koulukaverukset Kyllikki Nygård (Pohjoisaho), Irene Ojala (Pohjoisaho), Kyllikki Penttinen, Arja Havakka, Antero Lahti, Pentti Heikkilä ja Eino Koskela.Kuva: Markku Lehtola
Keminmaalla asuva laulaja Arja Havakka esiintyi viime perjantaina Vimpeli-Seuran järjestämässä konsertissa. Samalla hän palasi pariksi päiväksi entisille kotikulmilleen Koskelaan viipyen Vimpeli-Seuran puheenjohtajan, Jari Takalan, vieraana.

–Asuin Koskelassa pari vuotta pentuna, kun setäni ja hänen serkkunsa olivat käynnistämässä kalkkitehtaan toimintaa. Olen aina tykännyt Vimpelistä ja Etelä-Pohjanmaasta, kun olen oppinut tuntemaan sikäläisen luonteen ja välittömyyden, kertoi Havakka.

Tuolta ajalta Havakalle jäi lämpimiä muistoja.

Kuuluisan Lokki-levynsä ilmestyttyä hän lauloi Kisarannassa monena vuonna. Muulloinkin hän on ajanut Vimpelin kautta ollessaan lähiseuduilla.

Havakka tapasi perjantaina Jäykäntuvalla entisiä koulukavereitaan.

–En muistanut kaikkia, mutta heillä oli valokuvia, meikäläinenkin niissä kökötti rusetti päässä! Jännä tunne, että siellä vielä muistetaan minut, vaikka aikaa on mennyt jo yli 60 vuotta.

Sen jälkeen he lähtivät kiertoajelulle Koskelaan.

–Kävimme uudessa kalkkitehtaassakin.

Koskelan kylä oli silloin pieni, vain seitsemän taloa kalkkitehtaan talot mukaan lukien. Pieni se on nytkin.

–Hiljaista oli. Kirkonkylällä käytiin asioimassa kerran viikossa, muistan että minulle ostettiin sadetakki sen kirkon vieressä sijaitsevan talon yläkerrassa olleesta vaatekaupasta, ja kengät kenkäkaupasta. Joitakin taloja on siinä kylällä, joita muistan. Paljon on purettukin.

Havakka harmittelee, että aikaa vanhojen tuttujen tapaamiseen jäi niin vähän.

–Tarvisi vähintään viikon, että ehtisi käydä kaikki paikat rauhassa läpi. Eräs nainen muisteli, että hiihdimme silloin yhdessä ja kyläilimme toistemme luona. Sitä en yhtäkkiä muistanut. Muistojen avautumiseen tarvitaan aikaa ja rauhallinen tilanne.

KONSERTTI oli Havakan mukaan lämminhenkinen. Väkeä oli paikalla yhteiskoulun salissa noin 150 henkilöä. Akustisen yhtyeen kanssa hän esitti sen ajan musiikkia, jolloin asui Vimpelissä.

–Tuntui, että musiikki meni yleisöön.

Havakka laulaa paljon pienimuotoisissa konserteissa ja kiertää vanhusten asumispalveluyksiköissä sekä sairaaloissa. Tanssikeikkojakin on.

–Tarkoitus on laittaa pari kappaletta sinkuiksi ja keväällä alkaa koostamaan levyä. Tänä päivänä on vaikea saada eri paikkoihin, mutta sinkut menevät paremmin läpi.

Hän palaa Vimpeliin tai lähitienoille mielellään.

–Jos pyydetään, tulen varmasti.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.