Ohjaamon ovet aukesivat

Ohjaamo tiivistää nuorten kanssa työskentelevien tahojen yhteistyötä.

Julkaistu:

Aihe:

Sivistystoimenjohtaja Esa Kaunisto totesi avajaispuheessaan, että seudun hyvästä työtilanteesta huolimatta lähes viidesosa 20–24-vuotiaista suomalaismiehistä ei Eurostatin mukaan käy töissä tai opiskele.

-Tarvitaan apua siinä, kuinka nuori löytää mieleisensä ammatin tai opiskelun pariin, sopeutuu muuttuviin tilanteisiin ja kykenee ratkaisemaan niihin liittyvät ongelmat, hän sanoi.

-Varmaa on, että meillä ei ole varaa hukata yhtäkään nuorta tai nuorta aikuista sen takia, ettemme voi tarjota heille apua ja toimintamallia oman tulevaisuuden suunnitteluun.

TE-toimisto onkin mukana Ohjaamoissa vahvalla panostuksella.

-Ennaltaehkäisyä, monialaista ohjaamista ja neuvomista. Kartoitetaan asiakkaan palveluntarvetta. Kyllä tästä on asiakkaalle etuja, he pääsevät nopeammin niihin palveluihin, joita tarvitsevat, kertoi Riitta Pitkänen.

Erityisen tärkeää on tavoittaa niitä, joilla ei ole työ- tai opiskelupaikkaa ja jotka eivät ole asiakkaana missään tukipalveluissa.

OHJAAMO on avoinna tiistaisin ja torstaisin kello 12-16 palvellen alle 30-vuotiaita ilman ajanvarausta. Vakituisina asiantuntijoina paikalla ovat Etsivä Nuorisotyö, TE-palvelut sekä ohjaamokoordinaattori Jere Vähäsarja.

-Tarpeen mukaan paikalla on muitakin asiantuntijoita. KELA:n palvelun saamme etänä. Vimpeliin jalkaudumme järjestämällä erilaisia tempauksia, kertoi Marjo Salmenautio vapaa-aikapalveluista.                                     

Seinänaapurissa sijaitsevat perhetyön tilat, mutta suunnitelmissa on, että perhetyön muuttaessa uuden perhepalvelukeskuksen tiloihin Starttipaja Laituri ja Etsivä Nuorisotyö tulisivat Ohjaamon kanssa saman katon alle.

-Täällä mahtuu sitten pitämään koulutuksia ja teemainfoja, Salmenautio totesi.

Voi kysyä melkein mitä vain

KUN palvelut karkaavat verkkoon ja tarvittava tieto on sirpaleina siellä täällä, on nuorten aikuisten haasteisiin vastaamassa monialainen Ohjaamo. Se tuo toimijoita yhteen ja auttaa nuoria matalan kynnyksen palveluna opiskeluun, työhön, elämänhallintaan, terveyteen ja moniin muihin elämän tärkeisiin haasteisiin liittyvissä kysymyksissä.

Ohjaamot käynnistyivät hallituksen kärkihankkeena ja hyväksi todettu malli leviää ympäri maata. Etelä-Pohjanmaalla ne ovat pian kaikissa kunnissa, kuntien toimesta.  Etelä-Pohjanmaan Ohjaamo-hankkeen (ESR) projektipäällikkö Annukka Haapa-aho uskoo, että Ohjaamot ovat tulleet jäädäkseen.

-Ne ovat tulossa kasvupalvelulakiin.

Järviseudulla Ohjaamoa perustamassa on ollut ryhmä toimijoita, joista jokainen tuo oman panoksensa Ohjaamoon, kertoi maakuntakorkeakoulun koordinaattori Marjo Vistiaho.

-Kävimme pitkät keskustelut siitä, missä Ohjaamolle sopiva tila olisi. Nuoret toivoivat rauhallista paikkaa, joka ei olisi kuitenkaan syrjässä. Kauppakeskuksia tai oppilaitoksia ei pidetty parhaana mahdollisena paikkana. Toivottavasti nuoret löytävät tänne, näihin tiloihin!

Avajaisiin osallistunut Joni Björkbacka totesi Ohjaamon käynnistymisen olevan hyvä asia ja piti sekä tiloista että niiden sijainnista.

-Uskon, että tämä otetaan hyvin vastaan, että nuoret löytävät tänne ja tohtivat tulla.

Itsekin hän uskoi voivansa tarvittaessa kysyä apua elämän juttuihin laajalla skaalalla.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.