Pöytälaatikosta lavalle

Carita Surma-aho harjoituksissa viikonloppuna.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

CARITA SURMA-AHO ei osaa soittaa mitään tai lukea nuotteja. Siitä huolimatta hän harjoittelee parhaillaan omaa konserttiaan varten. Se järjestetään sunnuntaina koulun auditoriossa.

Voidaan puhua hänen konsertistaan, sillä kaikki 11 kappaletta ovat hänen säveltämiään ja sanoittamiaan. Tyylilajeiltaan ne edustavat kevyttä musiikkia: muun muassa valssia, tangoa ja humppaa.

Musiikin ja runojen kirjoittamisesta hän innostui vasta yli viisikymppisenä.

–Kappaleet ovat tulleet tipahtamalla minulle. Sellainen ajattelu, että tehdäänpä nyt laulu, ei ole onnistunut, vaikka olen joskus kokeillut, hän naurahtaa.

Joskus valmiit sävelet ja sanat ”tipahtavat” hänen päähänsä aikaisin aamulla, joskus autoa ajaessa.

–Olen miettinyt, tuottaako alitajunta noita lauluja ja sopivan rennossa kohtaa ne tulevat pintaan. Joskus tuollainen heitto, että pannaan tilaukseen, on tuottanut heti seuraavana aamuna tuloksen. Kerran Mailis (vaasalainen Maj-Lis Rantala) pyysi minulta sanoja yhteen omaan sävellykseensä ja hän kuvasi, että siinä pitäisi olla valon ja varjon leikkiä.

–No, sanat tulivat aamulla ja kun niitä yritettiin sovittaa hänen säveliin, niin eivät yhtään sopineet. Mutta hän oli tehnytkin uuden laulun samana aamuna ja sanat istuivat siihen täysin. Ei tarvinnut kuin yksi sana jättää pois. Laulu syntyi, sanat ja sävel yhtä aikaa, mutta tekijöillä oli välimatkaa viisi kilometriä. Joskus maailma tuntuu jännältä paikalta.

Kyseessä ei ole Surma-ahon ensimmäinen konsertti. Hän on aiemmin kirjoittanut Valon säveliä -nimisen hengellisen levyn, jolla laulaa Rantala. Rantalan kanssa hän esitti levyn kappaleita Evijärven seurakuntatalolla ja teki muutaman pienemmänkin keikan.

Sunnuntai on kuitenkin isoin juttu hänen musiikkihistoriassaan.

–Nyt on laitettava itsensä peliin, aiemmin on toiset laulaneet. Karaokeharrastus on hieman auttanut uskaltamaan. 

ERÄS konserttikappaleista, Tangon taikaa, syntyi kun Surma-aho kävi tansseissa miehensä Esan kanssa.

–Silloin tutustuttiin pariskuntaan, joka tanssi oikein hyvin. Mieheni ehdotti, että voisin kirjoittaa heistä runon. Lupasin kokeilla, ja sivun mittainen runo heidän tanssistaan tulikin seuraavana aamuna.

–Silloin ei vielä ollut säveltä, mutta pari-kolme vuotta sen jälkeen teksti sattui pöytälaatikosta käsiin ja katsoin, että tässähän on selvä tango. Sävel alkoi siitä muodostumaan.

Vaikka tuon runon synnystä on jo 15 vuotta, hän sanoo, että kyseinen kaustislainen pariskunta on lupautunut tanssimaan innoittamansa tangon sunnuntaina.

Moni muukin konserttikappale oli ehtinyt pölyttyä pöytälaatikossa toistakymmentä vuotta. Konsertti lähti viulisti Satu Lumiahon aloitteesta. Surma-aho näytti kappaleitaan hänelle ajatuksenaan, että hän olisi vain kirjoittanut niihin nuotit.

–Satu ilmoittikin, että näistä pidetään muuten livekonsertti. Hän vakuutti minulle, että niissä on ainesta, ja hänen tukensa sai minutkin uskaltamaan, Surma-aho sanoo.

–Jos muillakin on pöytälaatikossa sävellyksiä, niitä ei kannata jättää sinne, hän kannustaa.

SURMA-AHO on ollut eläkkeellä lähihoitajan työstä kuusi vuotta. Viimeisen vuoden hän on toiminut omaishoitajana miehelleen.

–Laulut toimivat vastapainona työlle.

CARITA SURMA-AHON konsertti ”Rakkaudella elämästä” järjestetään Evijärven koulukeskuksella sunnuntaina kello 14.

Hänen kappaleitaan tulkitsevat hänen itsensä lisäksi Maj-Lis Rantala, Jorma Syrjälä ja Tuomo Övermark. Övermark säestää kitaralla, Satu Lumiaho viululla ja Antti Purola haitarilla.

Konserttiin on vapaa pääsy. Ennen sen alkua lukiolaiset järjestävät kahvibuffetin, jolla he keräävät retkirahaa. Tukijoina ovat olleet kunta ja Järviseutu-säätiö.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.