Kerttuanjärvellä selvitetään säännöstelyä

Evijärvellä sijaitsevan Kerttuanjärven rannanomistajien mielipiteitä järven vedenkorkeudesta ja tilasta kartoitettiin kesän aikana.

EVIJÄRVELLÄ sijaitsevan Kerttuanjärven rannanomistajien mielipiteitä järven vedenkorkeudesta ja tilasta kartoitettiin kesän aikana. Kysely on osa Kerttuanjärven esiselvitystä, jonka rahoittajina toimivat Ähtävänjokirahasto ja Etelä-Pohjanmaan ely-keskus. Kerttuanjärvelle on perustettu suunnittelutoimikunta, joka koostuu ranta-asukkaista, mökkiläisistä, Evijärven kunnan ja ely-keskuksen edustajista. Toimikunta selvittää Kerttuanjärven mahdollista säännöstelyn muutosta, säännöstelypadon korvaamista pohjapadolla sekä kunnostustoimenpiteitä.

Kyselylomakkeita postitettiin kaikkiaan 114 kappaletta Kerttuanjärven rantakiinteistöjen omistajille, ja vastauksia saatiin 70. Vastanneista runsaat 80 prosenttia haluaisi säilyttää vedenpinnan nykyisellä tasollaan, ja vajaat 20 prosenttia vastanneista haluaisi laskea vedenpinnan tasoa noin 10 senttimetrillä. Järveä ja sen lahtia halutaan kunnostaa muun muassa raivaamalla, niittämällä sekä ruoppaamalla. Lisäksi vastaajat toivoivat veden virtauksen parantamista järveen laskevien uomien suulla sekä Näätälahdessa ja Surma-ahonlahdessa.

Kerttuanjärveä säännöstellään vuonna 1973 annetulla vesiluvalla, jonka mukaan yläraja on korkeudella N43 +58,15 metriä. Vedenkorkeutta säädellään Salmelan säännöstelypadolla, ja säännöstelystä vastaa Etelä-Pohjanmaan ely-keskus. Käytännössä järven yläpinta on pitkään ollut noin 10 senttiä luvan mukaista ylärajaa korkeammalla, mikä on parantanut järven virkistyskäyttömahdollisuuksia. Kyselyn tulosten pohjalta Kerttuanjärven suunnittelutoimikunta selvittää mahdollisen säännöstelyn muutoksen vaikutuksia

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.