SUP-laudalla kokovartalotreeniä ja kauniita maisemia
Kivitipun rannalle on vaivihkaa ilmestynyt mainoskangas, aurinkotuoleja ja lainelaudan näköisiä kapistuksia. Niiden takana on SUP

VIIME marraskuussa Etelä-Pohjanmaalla alkoi kaksivuotinen Varavoimaa farmarille -hanke, jota vetää lappajärveläinen hankepäällikkö Marja Lamminen. –Autan
Monikäyttöisiä sieniä on helppo hyödyntää ruoanlaitossa tuoreina, esikypsennettyinä, kuivattuina ja hienonnettuina, suolattuina tai säilöttyinä. Metsäsienet
Alajärven Ankkureiden yleisurheilijoista kilpailee kansallisella tasolla tämän kauden aikana aikuisten sarjoissa viisi urheilijaa. Kalevan kisoissa ovat
Lappajärven Veikkojen naisten Superpesis-joukkue haki seurahistorian ensimmäisen otteluvoiton Lappeenrannasta sunnuntai-iltana. Lappeenrannan Pesä Ysien ja Lappajärven Veikkojen välinen ottelu päättyi 0-1.
Jouni Mäkipellon valokuvanäyttely Nurkanvaltaaja avautuu Villa Nelimarkassa tiistaina. Vuonna 2012 ensimmäisen kerran esillä ollut näyttely
Kuortanelainen Tarja Takala-Luostarinen aloitti Kortesjärven kappeliseurakunnan kappalaisena 1. maaliskuuta. Aiemmin pitkään nuoriso-ohjaajana työskennellyt Takala-Luostarinen valmistui
Vimpeliläinen Emmi Pippola työskentelee tällä hetkellä Järvi-Pohjanmaan perheneuvolassa psykologin äitiyslomansijaisena.
Vuotuinen Kauhavan kaupungin kulttuuri- ja nuorisotoimen ja Härmänmaan 4H-yhdistyksen toteuttama lasten taideleiri järjestettiin viime viikolla

Kivitipun rannalle on vaivihkaa ilmestynyt mainoskangas, aurinkotuoleja ja lainelaudan näköisiä
VIIME marraskuussa Etelä-Pohjanmaalla alkoi kaksivuotinen Varavoimaa farmarille -hanke, jota vetää
Monikäyttöisiä sieniä on helppo hyödyntää ruoanlaitossa tuoreina, esikypsennettyinä, kuivattuina ja
Alajärven Ankkureiden yleisurheilijoista kilpailee kansallisella tasolla tämän kauden aikana aikuisten
Lappajärven Veikkojen naisten Superpesis-joukkue haki seurahistorian ensimmäisen otteluvoiton Lappeenrannasta sunnuntai-iltana.
Jouni Mäkipellon valokuvanäyttely Nurkanvaltaaja avautuu Villa Nelimarkassa tiistaina. Vuonna 2012
Kuortanelainen Tarja Takala-Luostarinen aloitti Kortesjärven kappeliseurakunnan kappalaisena 1. maaliskuuta. Aiemmin
Vimpeliläinen Emmi Pippola työskentelee tällä hetkellä Järvi-Pohjanmaan perheneuvolassa psykologin äitiyslomansijaisena.
Vuotuinen Kauhavan kaupungin kulttuuri- ja nuorisotoimen ja Härmänmaan 4H-yhdistyksen toteuttama
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.