Ruoka

Usein hymyilevä Marja-Leena Mattila-Peltola on kuin luotu asiakaspalvelijaksi.
Kotimainen ruoka

Lappajärven tuoremehuasema edustaa yhteisöllisyyttä aidoimmillaan  

KOHTA viisi vuosikymmentä tuoremehuasema on jo palvellut Lappajärvellä. Ennen siirtymistään Kärnän Salmensillan kupeeseen se toimi Itäkylän meijerillä 1970-luvulla. Syyskuun viimeisenä torstaina hymyilevä Marja-Leena Mattila-Peltola ottaa vastaan aamun toisen asiakkaan omenat, noin 33 k…

Arja Raatikainen haluaa tarjota laadukkaiden marjojen lisäksi asiakkaille myös viihtyisän ympäristön.
Asuminen ja ympäristö

Annin Marjatarha on makea käyntikohde  

KAUHAVAN Viinikan kylällä, lähellä Lappajärven ja Kortesjärven aiempaa kunnanrajaa sijaitseva Annin Marjatarha yllättää kävijän laajuudellaan

Päivän ateria: uudet perunat, paistettu hapero­ jauhelihaseos, lisukkeina keitettyä mustakauraryyniä aroniahyytelöllä, porkkanaraaste uusista porkkanoista, kurkkua ja tomaattia, kukkia koristeena. Ruokajuomaksi lasi kylmää raikasta vettä!
Geofood

Geofoodia nurmikoilla!  

ENSIMMÄISET haperot ovat nousseet nurmikoille. Hyviä ruokasieniä, vihertäviä koivuhaperoita löytyy nyt hyvin. Sieniä on poimittu,

Koulutus

Saappaiden alta löytyy purtavaa

Ulkona tarpoessaan tulee ajattelematta talloneeksi kymmenittäin syötäväksi kelpaavia kasveja. Suomessa luonnon antimien tunnistamisella ja hyödyntämisellä on pitkät perinteet, mutta viime vuosina levinneen hortoilun eli villiyrtti-innostuksen myötä ihmiset ovat tutustuneet pula-aikojen pakolliseen puuhaan uudelleen muutenkin kuin sienten ja marjojen osalta.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.

ILMAINEN

Digilehti

Isojako 13.9.