On äiti laittanut kystä kyllin… 

Suomalaisen joulupöydän herkut saavat lautasen täyttymään ihan huomaamatta.
Suomalaisen joulupöydän herkut saavat lautasen täyttymään ihan huomaamatta.

OTSIKKO on lainattu kaikille tutusta joululaulusta ja vaikka siinä on yksi outo sanakin, on selvää, mitä siinä tarkoitetaan. Kotimaisten kielten keskuksen mukaan kystä on sama kuin kypsää eli äiti on laittanut joulupöytään kypsää ruokaa yllin kyllin. Ja jos vielä tarkennetaan, niin äiti on paistanut joulukinkun tarkoin ohjeen mukaan eli siten, että paistomittari näyttää vähintään 80 astetta. Sitten rasvat on kaavittu pois, pintaan sivelty sinappia ja kinkku on korkeassa lämpötilassa kuorrutettu kauniin ruskeaksi. Onhan äiti tehnyt lanttulaatikkoa, porkkanalaatikkoa ja maksalaatikkoa, sillä itse tehtynä ne ovat tietysti parempia kuin kaupasta ostetut. 

Joulupöydässä pitää olla myös rosollia ja onhan se äiti tehnyt sitäkin, tai ehkä se tuli ostettua kaupasta. Joulukalana oli aikoinaan lipeäkala, joka ostettiin kuivattuna ja monien vaiheiden jälkeen liotettiin syömäkelpoiseksi. Nykyisin lipeäkalan on syrjäyttänyt kasvatettu lohi ja sitä graavisuolataan ja savustetaan joulupöytään. Äidistä riippuen joulupöydässä voi olla muutakin kalaa, kuten lasimestarin silliä, kylmäsavustettua lohta ja nykyisin myös usein muikun tai siian mätiä. Itsekin tapaan kalastella syksyisin kutumuikkua sen verran, että saan lypsettyä mätiä pari sataa grammaa. Onhan äiti vielä leiponut joulutorttuja, Hanna-tädin pikkuleipiä, piparkakkuja ja tekaissut pari kakkuakin, joululimppua unohtamatta 

TIETÄÄHÄN sen, kuinka käy, kun tuollaisen herkkupöydän ääreen pääsee. Vaikka joka sorttia ottaisi kuinka maltillisesti, täyttyy lautanen laitoja myöten kukkuroilleen ja kun Suomessa lautanen syödään mukisematta tyhjäksi, niin huonostihan siinä käy, eli tulee jopa seuraavaan päivään jatkuva jouluähky. Eikä tässä vielä kaikki. Mässäily samojen ruokien parissa jatkuu joulupäivänä, Tapaninpäivänä ja välipäivinä, kunnes ruuat loppuvat tai eivät enää houkuttele ahmimaan. Mieleen alkaakin tulla kotoinen hernekeitto tai makkarasoppa. 

Vuosien varrella on hiukan oppinut säännöstelemään joulupöydän antimia, mutta taannoin tuli yhtenä jouluna ahmittua joulupöydän herkkuja ja suklaakonvehteja niin, että maha meni tyystin sekaisin viikkokausiksi ja uskalsin joulun jälkeen pieraista ensimmäisen kerran vasta joskus helmikuun puolivälissä. 

Heikki Salmela 

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.