Vaihda salasana Kirjaudu

Svitlanan silmin

Svitlana Zubenkon kolumnisarja Svitlanan silmin päättyy.

Svitlanan silmin: Lukijalleni

,
Ukraina tänään ei ole “sodan uhri”. Se on maa, joka on muutamassa vuodessa kiihdyttänyt kaksikymmentä vuotta eteenpäin kielessä, teknologiassa, kulttuurissa ja itsetietoisuudessa.

Ukraina, josta et lue uutisista

,
Poltavan keskusapteekki.

Ukrainan apteekkien elävä historia 

,
Svitlana Zubenko.

Yhden kadun historia kaupungin historiana

, ,
Talot on tuotu paikalle kokonaisina: palkkeineen, uuneineen ja ikkunaluukkuineen – ei vain muodon, vaan kokonaisen elämäntavan säilyttämiseksi.

Ulkoilmamuseossa ovat esillä Ukrainan eri osien erityispiirteet

,
Suklaamuseossa Lvivin kaupungissa on esillä suklaaasta tehtyjä pienoismalleja.

Museot, joita voi aistia: puun hiljaisuudesta suklaan tuoksuun

, , ,
Ruuanlaitto ilman sähköä vaatii kekseliäisyyttä ja viitseliäisyyttä. Kuva: Freepik.

Valoa ja lämpöä kylmyyden ja pimeyden keskellä: osa 2.

, ,
Jouluun valmistauduttiin Ukrainassa muun muassa koristeita tekemällä.

Missä joulu syntyy: muistoja isoäidin talosta

, ,
Kaikki, mitä esi-isämme tekivät, vaati työtä ja ymmärrystä: veden, tulen, suolan ja ajan hallintaa.

Kuinka ukrainalaiset säilyttivät ruokaa talveksi: esi-isien kokemus kantaa yhä

, , ,
Jopa maailmassa, jossa korruptio tuntuu totaalilta, sisäinen maailma voi pysyä kirkkaana, vahvana ja oikeudenmukaisena, kirjoittaa Svitlana Zubenko kolumnissaan. Kuva: Freepik.

Valoa pimeydessä: pohdintoja omatunnosta ja kestävyydestä

,
KUN kuulemme sanan olki, useimmat meistä ajattelevat peltojen olkikasoja, eläinten ruokaa tai pehmeää alusmateriaalia karjalle. Niin sitä käytettiin myös minun perheessäni. Mutta juuri samasta oljesta ihmiset ovat vuosisatojen ajan luoneet todellisia ihmeitä – koreja, hattuja (bril’ – perinteinen olkihattu), leluja ja jopa hienostuneita kodin koristeita. Isoäitini ja isoisäni talossa oli olkisia esineitä – ennen kaikkea isoisän olkihattu. Vanhempieni asunnon seinällä riippui suuri oljesta tehty taulu. Olkipunonta (suom. olkityö) on käsityötaito, joka yhdistää luonnon yksinkertaisuuden ja ihmisen mielikuvituksen ja on lahjoittanut meille yhden lämpimimmistä kansantaiteen muodoista. Ensimmäiset olkityöt ilmestyivät kauan sitten – jo silloin, kun ihmiset vasta alkoivat viljellä viljaa. Sadonkorjuun jälkeen jäi paljon pitkiä ja vahvoja korsia, ja tarkkasilmäinen ihminen huomasi, että niitä voi käyttää muuhunkin kuin polttoaineeksi tai rehuksi. Olki osoittautui kevyeksi, joustavaksi ja samalla kestäväksi. Siitä alettiin punoa köysiä, koreja, katonpäällysteitä ja myöhemmin koriste-esineitä. Ukrainassa olkityön taito kehittyi erityisesti Polissjan (Pohjois-Ukrainan metsäinen alue), Podilljan ja Slobožanshchynan (Itä-Ukrainan historiallinen alue) talonpoikaiskodeissa. Sadonkorjuun jälkeen talonväki valitsi parhaat rukiin tai vehnän oljet, kuivasi ne ja lajitteli paksuuden ja värin mukaan. Pitkinä talvi-iltoina, kun peltotyöt olivat ohi, alkoi hiljainen luova työ – mestarit punovat. Olkitöiden kauneuden salaisuus piilee itse materiaalissa. Olki hohtaa luonnollista kullanväristä kiiltoa, joka vaihtelee vaaleankeltaisesta meripihkaan. Se tuntuu kantavan sisällään auringon valoa ja kesän lämpöä. Mutta jotta oljesta tulisi taipuisaa ja “kuuliasta”, sitä täytyy valmistella: liottaa lämpimässä vedessä, kuivata ja silittää suoraksi. Silloin oljenkorsi muuttuu taipuisaksi kuin silkkinen nauha. Mestarit sanovat: “Olki ei pidä kiireestä.” Jos sen taittaa liian nopeasti, se katkeaa; jos sen kuivattaa liikaa, se muuttuu hauraaksi. Työ oljen kanssa kasvattaa siis kärsivällisyyttä, huolellisuutta ja kunnioitusta luontoa kohtaan. Punontatekniikoita on lukemattomia, mutta kaikkia yhdistää yksi perusajatus – yksittäisten korsien yhdistäminen yhtenäiseksi muodoksi. Yksinkertaisin on letitystekniikka, jossa useasta nauhasta punotaan “lettiä” koristeiksi tai hattujen nauhoiksi. Spiraalitekniikalla voidaan tehdä pyöreitä esineitä: koreja, rasioita, hattuja. On myös pitsimäistä punontaa, jossa ohuista nauhoista syntyy hienostuneita kuvioita, lumihiutaleita ja kukkia. Joskus mestarit eivät vain punoneet korsia yhteen, vaan myös ompelivat tai liimasivat ne, muodostaen tasomaisia kuvia. Näin syntyi erityinen taidelaji – olkimosaiikki (tai olkitaide), jossa oljen kiilto muistuttaa kultaa ja kuviot muistuttavat vanhojen kirjontojen ornamentteja. Aiemmin olkiesineillä oli pääasiassa käytännöllinen tarkoitus. Niistä tehtiin: koreja viljalle ja vihanneksille, rasioita, mattoja, laukkuja ja hattuja, pulloja öljyn tai hunajan säilyttämiseen sekä olkisia seinäpaneeleja talojen eristämiseen. Vähitellen punonnasta tuli kuitenkin muutakin kuin käsityötä – siitä tuli taidetta. Syntyi olkileluja, nukkeja, keväisiä lintuja ja hevosia – hedelmällisyyden, voiman ja elämänilon symboleja. Erityisen tärkeä oli didukh – joulunajaksi tehty olkilyhde, jossa kansanuskomusten mukaan asuvat esi-isien henget. Se asetettiin talon kunniapaikalle ja koristeltiin nauhoin ja jyvin. Didukh ei ollut vain koriste, vaan myös yltäkylläisyyden, rauhan ja perheen muistin symboli. Jokaisella olkiesineellä on oma “kielensä”. Ympyrä tai spiraali symboloi aurinkoa ja elämän jatkuvuutta, kolmio perheen sopua ja ristikkäiset muodot suojaa. Itse materiaali – aurinkoinen ja elämää tuova – yhdistetään hyvyyteen ja lämpöön. Siksi olkisia suojuksia ripustettiin usein oven viereen tai kunniapaikalle “pitämään järjestystä kodissa”. Koristekuvioissa toistuvat kasviaiheiset motiivit – tähkät, kukat ja lehdet – muistuttaen ihmisen yhteydestä maahan. Mestarit eivät käyttäneet malleja: jokainen teos oli ainutlaatuinen, syntynyt inspiraatiosta ja mielentilasta. 1900-luvulla, teollisuuden kehittyessä, tämä käsityö alkoi vähitellen kadota. Näytti siltä, että halvat tehdasmateriaalit syrjäyttävät oljen lopullisesti. Mutta nykyään kiinnostus luonnonmukaiseen on jälleen heräämässä. Olkityö palaa – ekologisuuden, lämmön ja ukrainalaisen identiteetin symbolina. Nykyiset mestarit luovat paitsi perinteisiä didukh-lyhteitä ja bril’-hattuja, myös moderneja design-esineitä: lampunvarjostimia, tauluja, seinäkoristeita ja jopa koruja. Olki sopii hienosti yhteen kankaan, puun ja keramiikan kanssa, antaen esineille pehmeän “aurinkoisen” hohteen. Joka vuosi eri puolilla Ukrainaa järjestetään kansantaiteen näyttelyitä ja festivaaleja, joissa olkityöt ovat kunniapaikalla. Lasten kerhoissa olkipunontaa opetetaan mielikuvituksen, hienomotoriikan ja luonnonrakkauden kehittämiseksi. Jokainen, joka on edes kerran punonut yksinkertaisen kukan tai pienen hevosen, tuntee, kuinka kesä herää eloon käsissä. Olkipunonta ei ole vain tapa valmistaa esineitä, vaan taito nähdä kauneus yksinkertaisessa. Jokaisessa oljenkorressa on pala aurinkoa, maata ja ihmisen käsiä. Se opettaa, että harmonia syntyy kärsivällisyydestä, tarkkaavaisuudesta ja rakkaudesta maailmaan. Ehkä juuri siksi olkiesineet tuntuvat lämpimiltä ja “elävinä” – ne hengittävät sitä valoa, josta ne on tehty. Svitlana Zubenko

Oljen ihme

, , ,
Dukats on paljon enemmän kuin pelkkä koru.

Dukats: koru, jossa on tarina 

, , , , ,
Taitava tekijä saa ainekset soimaan. Kuva: Freepik.

Puun musiikki: kuinka mestareiden käsissä syntyvät soittimet 

,
Coffee cup

Muki kahvia

, , ,
Kankaanpainanta on tärkeä käsityö- ja taidemuoto Ukrainassa.

Värillinen painanta kankaalle: kansantaidetta, joka herää eloon väreissä

, , ,
123…5 Seuraava
123…5