Siirry sisältöön
LAPPAJÄRVELÄINEN pihasuunnittelija Marjo Joensuu Viherjasmike-yrityksestä kertoo, että pihasuunnitelmia kysytään yhä enemmän varsinkin uudisrakentamisen yhteydessä, mutta myös silloin, kun vanhoja pihoja uudistetaan. –Pihan toimivuus on tänä päivänä tärkeää. Ja kun piha kunnolla suunnitellaan alusta asti, tulee tuleville vuosille vähemmän muutostöitä. Se säästää aikaa ja rahaa, sanoo Joensuu. Edelleen suosiossa on omatarveviljely ja erilaiset hyötypihakasvit. Joensuu kertoo suomalaisia viehättävän erilaiset hedelmäpuut kuten omena, päärynä, kirsikka ja luumu. Kestosuosikkeja hyötypihoissa ovat erilaiset marjapensaat, vihannekset ja yrtit. –Lisäksi puutarhaan halutaan erilaisia väripilkkuja: koristeomenapuita ja värikäslehtisiä kasveja, heisiangervoja, kuunliljoja ja päivänliljoja, listaa Joensuu. –Suomalaiset tykkäävät kokeilla monenlaista. Suurimmat kompastuskivet tulevat siinä, kun kasveja istutetaan paikkoihin, …
YHTÄ suurimmista kirkollisjuhlista – pääsiäistä – vietetään Ukrainassa 5. toukokuuta, vaikka Suomessa sitä vietettiin viisi viikkoa aikaisemmin. Muinaisista ajoista lähtien toukokuu on liitetty kevään lopulliseen heräämiseen. Toukokuuta kutsutaan nimellä ”kukka” ja ”vaaleanpunainen kukka”, kuukautta holhoaa slaavilainen jumalatar Lada, ja slaavit tiesivät, että toukokuu on aktiivisen työn aikaa kentällä. Mutta vainajan muistopäivinä he eivät työskennelleet pelloilla. Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen on muistopäiviä. Ortodoksiset kutsuvat niitä myös Radonitsaksi. Omaisten muistaminen pääsiäisen jälkeen on ikivanha ukrainalainen tapa, joka löysi paikkansa kristillisessä kalenterissa. Neuvostoviranomaisten asettama kymmenen vuoden kielto ei pystynyt poistamaan sitä. Leivottiin knyshyä, kalachia, piirakoita, värjättiin munia, keitettiin kolyvoa. Kolyvo on ruoka, joka valmistetaan …
KESÄN toiset Pinkaisut suoritettiin poikkeuksellisesti jo keskiviikkona 8. toukokuuta Lakaniemen kentällä. Lakaniemessä nähtiinkin vauhdikasta menoa, sillä paikalle saapui kaikkinensa 95 reipasta Pinkaisijaa huoltajien ja kannustajien kera. Tästä on hyvä jatkaa kesän kolmansiin Pinkaisuihin, jotka pidetään Rantakylän kentällä 17. toukokuuta kello 18.30 alkaen. Tervetuloa! Tulokset: P2 40 m: 1) Aatos Niemi 16,1, 2) Konsta Saarenketo 22,1 3) Eino Metsälä 22,9, 4) Hugo Waris 23,4, 5) Lenni Niemi 25,7, 6) Thomas Rannanpää 26,7, 7) Leon Kellokoski 40,9, 8) Armas Liikala 42,1. T2 40 m: 1) Emma Rintala 26,3. P3 40 m: 1) Veeti Halonen 14,8, 2) Toivo Pyhälahti 19,8, 3) Arvo Mäkelä …
Elävää Järviseutua digikuvina