Siirry sisältöön
Muistan mukavat mummoni Helmin ja Hilman, joiden seuraa en lapsena halunnut olla ilman. Molempia mummoja lämmöllä muistelen ja selviytymistä vaikeista ajoista ihailen. Helmi ja puolisonsa Nikolai Pohjalaisilla oli suuret perheet ja jakamattomat tilat, vanhimmalle pojalle menivät maat ja isäntien virat. Ei ollut Helmillä ja Nikolailla omaa taloa, maata, ei perintöä tulossa, toisten pelloilla piti raataa. Mökissä kolme pientä lasta jo, ja kaksoset tulossa, Nikolailla haave meren taakse rikkauksien lumossa. Nikolaita eivät kiinnostaneet kotimaan kiviset pellot, ei raataminen, eivät kilisevät aisakellot. Omaa oli vain viulu, jota rämpytti kulkiessa. Levoton sielu, aina viulu tiukasti kainalossa. Amerikan kaipuu iski mieheen kuin huume, tuli …
PAHOITTELEN 3. huhtikuuta ilmestyneessä lehdessä ollutta virhettä, joka koski hiihtäjätyttö-patsaan voittajien nimilistaa. Jutussa mukana olleesta listasta oli epähuomiossa jäänyt muutama hiihtäjä kirjaamatta. Alla uusi korjattu lista voittajista aina 1950-luvulta lähtien. Voittajat vuodesta 1950 1950 Hellevi Pahkakangas Lahdenkylä, -51 ja -52 Kyllikki Mäkinen Kivijärvi, -53 Pirkko Uusitalo Sydänmaa, -54 Maija Koskela Kosken koulu, -55 Maija Järvelä Kerttua, -56 Birgit Uusitalo Sydänmaa, -57 Inkeri Norrena Ina, -58, -59 ja -61 Pirkko Härkönen Särkelä, -60 Liisa Jutila Kerttua, -62 Marjatta Uusitalo Sydänmaa, -63 Irma Anttikoski Sydänmaa, -64 ja -65 Helena Stenbacka Sydänmaa, -66 Inkeri Anttikoski Sydänmaa, -67 Sinikka Lahti Ina, -68 ja -69 …
LAPPAJÄRVEN kunnanhallitus hyväksyi Geoparkin palvelusopimuksen kokouksessaan 6. toukokuuta. Kraatterijärvi Geopark UNESCO Global Geopark -kohteen hallinnoinnista on valmisteltu palvelusopimus, jonka osapuolina ovat Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy (hallinnoija), Kraatterijärvi Geopark ry sekä Alajärven kaupunki, Evijärven, Lappajärven ja Vimpelin kunnat. Sopimuksella määritetään Kraatterijärvi Geopark UNESCO Global Geoparkin hallintopalveluiden sisällöstä, osapuolten rooleista, vastuista sekä velvoitteista. Kunnanhallitus hyväksyi omalta osaltaan sopimuksen, sekä liitteen maksuosuuksista edellyttäen, että muutkin sopimuksen osapuolet hyväksyvät sopimuksen liitteineen, ja esitti sen edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi. KUNNANHALLITUS merkitsi tiedokseen Visit Artic Coast -sopimuksen. Visit Arctic Coast on Lappajärven kunnan ja Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n välinen yhteistyösopimus, jossa Lappajärven kunta saa sopimuksen sisältöön perustuvaa kansainvälisen matkailun …
POHJANMAAN LEIDIT syntyi kokoonpanona noin vuosi sitten, kun neljä laulajaa, Maritza Parkkinen, Henna Hernesniemi, Nea Saukko ja Laura Takala löysivät toisensa musiikin merkeissä. –Me haluamme ryhmänä tuoda esityksiin positiivista energiaa. Tämänhetkinen esityksemme koostuu Paula Koivuniemen, Katri Helenan, Lea Lavènin ja Marion Rungin hiteistä ja musiikki tulee taustanauhalta. Näitä laulaessa tulee itsekin hyvälle tuulelle, sanoo Maritza. Ryhmän jäsenet toimivat päivätyönään hoito- ja opetusalalla ja tekevät tai opiskelevat taidetta. Maritza itse on yrittäjä, jolla on musiikki- ja teatteritoiminnan lisäksi Kotihengettäret-yritys. –Me olemme kaikki erilaisia ihmisinä, ja se tuo oman mausteensa tekemiseen. Pääasia on, että jokainen saa olla sellainen kuin on. Ryhmän jäsenet …
Elävää Järviseutua digikuvina