Evijärvi kysyy toiveita ja mielipiteitä uuden koulukeskuksen suunnittelun tueksi

Evijärven uuden koulukeskuksen suunnittelu on käynnistynyt.
Evijärven uuden koulukeskuksen suunnittelu on käynnistynyt.

EVIJÄRVEN uuden koulukeskuksen suunnittelu on tarveselvitysvaiheessa.

–Nyt on paras aika kuulla kunnan asukkaiden ja muiden tilan tulevien käyttäjien näkemyksiä uuteen koulukeskukseen liittyen. Toteutamme koulun sisä- ja ulkotiloja koskevan kyselyn CDM Involverin avulla ja sen voi täyttää tietokoneella tai millä tahansa mobiililaitteella, kertoo sivistystoimenjohtaja Leila Qvist-Pettersson.

Kyselyssä pääsee kertomaan tarpeensa tulevien tilojen osalta niin käyttötarkoituksen kuin tilojen varustelunkin suhteen.

–Olemme toteuttaneet kyselyn myös oppilaille, huoltajille ja opetushenkilöstölle.

Kyselyyn löytyy linkki kunnan verkkosivulla olevasta uutisesta.

–Vastaaminen on nopeaa, se vie vain noin 10 minuuttia aikaasi. Jos vastaamisesi jää kesken, voit jatkaa sitä samalla laitteella myöhemmin samasta kohtaa. Vastaat kyselyyn nimettömänä, sinun henkilötietojasi ei tallenneta. Kysely on avoinna 15. toukokuuta kello 22 saakka, joten vastaathan ennen sitä.

–Involver auttaa uuden koulun suunnittelijoita keräämällä yhteen toiveet ja mielipiteet. Siksi on tärkeää, että mahdollisimman moni vastaisi kyselyyn.

Sinua saattaisivat kiinnostaa nämä jutut

https://www.jarviseudunsanomat.fi/arkisto/2024/05/07/kevatmarkkinat-vetivat-vakea-meijerille
https://www.jarviseudunsanomat.fi/arkisto/2024/05/06/jaakarhun-kevatrieha-taytti-liikenneasema-mantyhovin-pihan
https://www.jarviseudunsanomat.fi/arkisto/2024/05/03/kuvataiteilijan-unelma-on-sopusointu-luonnon-kanssa
Mainos
Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.