Katariina Kangas työskentelee pieneläinpraktiikallaan unelma-ammatissaan
EVIJÄRVELLÄ vanhassa puutalossa vuodesta 2010 asti toimineen eläinlääkäri Katariina Kankaan pieneläinpraktiikan asiakkaat tulevan laajalta alueelta

JÄRVIEN ja rannikkoalueiden sinilevähavainnot ovat vähentyneet tällä viikolla tuulisen sään seurauksena. Merialueilta ei ole pilvisyyden
VIMPELIN KUNTA, Vimpelin vapaa-aikatoimi ja eläkeliiton Vimpelin yhdistys järjestää kesäistä puuhaa kaikenikäisille 24.–27.7. Tarjolla ilmaisia
Seinäjoen Kyrkösjärven länsirannalta ja Evijärven Särkikylästä kuolleena löydetyistä naurulokeista on todettu lintuinfluenssaa. Lintuinfluenssa on tyyppiä
VIMPELISSÄ järjestetyt Pesisfestivaalit tavoittivat viikon aikana kaikkiaan 14925 kävijää, mikä on viisi kertaa Vimpelin asukasluvun
VIIKON 28 aikana sinilevähavainnot Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla ovat lisääntyneet lämmenneiden säiden seurauksena. Sinilevää on
LAPPAJÄRVELLÄ menneinä vuosina liikennöinyt Veannetar-laiva oli keväällä myynnissä julkisella huutokaupalla. Huutokauppasumma kohosi runsaaseen 4 600
SUVISEURAT Kauhavan lentokentällä ovat päättyneet. Suviseurakutsu ”Tule, katso ja kuuntele” toteutui yli ennakko-odotusten. Suviseura-alueena toiminut
Järviseudun Golfseuran alkukesä on ollut vaihteleva. Vaikka sateiset päivät ovat tuoneet haasteita, on pelaajia silti

EVIJÄRVELLÄ vanhassa puutalossa vuodesta 2010 asti toimineen eläinlääkäri Katariina Kankaan
JÄRVIEN ja rannikkoalueiden sinilevähavainnot ovat vähentyneet tällä viikolla tuulisen sään
VIMPELIN KUNTA, Vimpelin vapaa-aikatoimi ja eläkeliiton Vimpelin yhdistys järjestää kesäistä
Seinäjoen Kyrkösjärven länsirannalta ja Evijärven Särkikylästä kuolleena löydetyistä naurulokeista on
VIMPELISSÄ järjestetyt Pesisfestivaalit tavoittivat viikon aikana kaikkiaan 14925 kävijää, mikä
VIIKON 28 aikana sinilevähavainnot Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla ovat lisääntyneet
LAPPAJÄRVELLÄ menneinä vuosina liikennöinyt Veannetar-laiva oli keväällä myynnissä julkisella huutokaupalla.
SUVISEURAT Kauhavan lentokentällä ovat päättyneet. Suviseurakutsu ”Tule, katso ja kuuntele”
Järviseudun Golfseuran alkukesä on ollut vaihteleva. Vaikka sateiset päivät ovat
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.