Haluatko löytää omat juuresi
MIES kun tulee tiettyyn ikään, lauleli Junnu Vainio aikoinaan. Olipa sitten kysymyksessä mies tai nainen,

TÄNÄ kesänä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella suoritettiin lettosoiden maastokartoituksia Letot-hankkeen lettoinventointia varten. Inventoinneilla kartoitetaan lettojen esiintymistä,
TYÖTTÖMIEN työnhakijoiden määrä laski Etelä-Pohjanmaalla vuoden takaisesta vertailuajankohdasta 85 henkilöllä eli 1,5 prosentilla. Edellisestä kuukaudesta
PIENISSÄ markkinoissa on sitä jotain. Yhteenkuuluvuuden tunnetta, iloa, läsnäoloa, kohtaamisia. Tunnelman voi aistia vain siellä
VIIDELLÄ etelä- ja keskipohjalaisella turkistarhalla on löydetty lintuinfluenssaa. Lappajärvellä sijaitsevan Rantakankaan tarhan turkistarhaaja Esa Rantakangas
MAANANTAINA 17. heinäkuuta järjestettiin tuuliurheilutapahtuma Monday Madness Lappajärvellä, kokoontumispaikkana Rantakylän uimaranta Vimpelissä. Tapahtuma oli ensimmäinen
KOKO EU:n alueella haitalliseksi vieraslajiksi säädetty jättipalsami kukkii taas punaisin kukin rehevillä ja kosteilla kasvupaikoilla.
KULUNEEN viikon luetuimpiin uutisiin kuului Sata vuotta suuria seuroja Alajärvellä – Järviseudun sanomat (jarviseudunsanomat.fi). Lisäksi
KOTOISAT Vasikka-ahon kylämarkkinat Sopulan kylätalon pihapiirissä Evijärvellä kokosivat sunnuntaina jälleen väkeä läheltä ja kauempaakin tapaamaan

MIES kun tulee tiettyyn ikään, lauleli Junnu Vainio aikoinaan. Olipa
TÄNÄ kesänä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella suoritettiin lettosoiden maastokartoituksia Letot-hankkeen lettoinventointia
TYÖTTÖMIEN työnhakijoiden määrä laski Etelä-Pohjanmaalla vuoden takaisesta vertailuajankohdasta 85 henkilöllä
PIENISSÄ markkinoissa on sitä jotain. Yhteenkuuluvuuden tunnetta, iloa, läsnäoloa, kohtaamisia.
VIIDELLÄ etelä- ja keskipohjalaisella turkistarhalla on löydetty lintuinfluenssaa. Lappajärvellä sijaitsevan
MAANANTAINA 17. heinäkuuta järjestettiin tuuliurheilutapahtuma Monday Madness Lappajärvellä, kokoontumispaikkana Rantakylän
KOKO EU:n alueella haitalliseksi vieraslajiksi säädetty jättipalsami kukkii taas punaisin
KULUNEEN viikon luetuimpiin uutisiin kuului Sata vuotta suuria seuroja Alajärvellä
KOTOISAT Vasikka-ahon kylämarkkinat Sopulan kylätalon pihapiirissä Evijärvellä kokosivat sunnuntaina jälleen
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.