huhtikuu 2023

Millespakan hyötyjäteasemilla on nyt poistotekstiilin keräyspisteet.
Asuminen ja ympäristö

Poistotekstiilien vastaanotto käynnistyi Millespakassa

MILLESPAKKA on aloittanut hyötyjäteasemillaan poistotekstiilien vastaanoton.

−Keräyspisteet sijaitsevat hyötyjäteasemilla, jotta ne erottuvat UFF:n vaatekeräyksestä. Samalla pystytään myös opastamaan ja tarkistamaan poistotekstiilien laatua, kertoo toimitusjohtaja Mervi Pokela Milles…

Jukka-Pekka Uusitupa toivoo, että Aapiskujan koulu saneerattaisiin kunnan velkataakan kasvun estämiseksi.
Lukijan mielipide

Ikuiseen velkaikeeseen

AINA kun Vimpelissä julkinen rakennus vaatii korjaustoimia, kohdistetaan siihen välittömästi mustamaalauskampanja. Äänekkäimmät trollit ovat yleensä

Leena Kataja kirjoittaa uskoontulostaan Viikon sanassa.
Viikon sana

Minun todistukseni

TUOSTA ILLASTA on kulunut viisikymmentä vuotta. Olin silloin nuori perheen äiti. Onnellisessa avioliitossa ja minulla

Onni Kivipelto lauloi itsensä suomalaisten sydämiin TVOF:ssa. Kuva: Saku Tiainen.
Asuminen ja ympäristö

Onnin kisakatsomo oli viikon luetuin juttu

VIikolla 17 Järviseudun Sanomien kotisivulla luettiin eniten Alajärven kaupungin yhteistyössä Ankkureiden kanssa järjestämästä Onni Kivipellon

Heikki Salmela muistelee jälleen Karhuahon kaikuja -kirjoituksessaan menneitä aikoja.
Asuminen ja ympäristö

Viisireikäinen hyysikkä! 

JOSKUS itseäkin naurattaa, kun hoksaa, miten joutavia asioita tulee miettineeksi. Aloin nimittäin jostakin kumman syystä

Vielä ehtii Lappis-Areenalle MLL Lappajärven Peuhuvuoroon!
Yhteisöt

MLL Lappajärvi etsii lisää aktiiveja riveihinsä 

KULUNEET vuodet ovat tuoneet haasteita myös MLL Lappajärven paikallisyhdistyksen toimintaan. Vuodenvaihteessa yhdistyksen hallitus mietti jopa toiminnan tauolle laittamista, mutta Piia Kalliokosken lupauduttua puheenjohtajaksi ajateltiin toimintaa kuitenkin jatkaa. 

–Olisi ollut sääli…

Niko Uusituvan autokorjaamon hyllyistä löytyy suoraan yleisimmät kulutusosat; hihnat, suodattimet, jarrupalat ja muut kulutusosat yleisimpiin automerkkeihin.
Yritykset

Autokorjaamo siirtyi Maneesintielle 

NIKO UUSITUPA, Uusitupa Oy:n yrittäjä, on kiireinen nuorimies. Uusitupa on ollut kohta 15 vuotta korjaamoalalla Lappajärvellä. Aiemmin korjaamo on sijainnut Kärnässä, mutta huhtikuun alusta korjaamotoimintaa on käynnistetty entisen IKH-myymälän tiloissa Lappajärven keskustassa osoitteess…

Markki-Partio lähdössä lippukunnan yöretkelle Helvetinjärven luonnonpuistoon viime syksynä. Kuva: Jouni Lahti.
Lapset ja nuoret

Markki-Partio saa oman partiomajan Reiskinkalliolle

MARKKI-PARTIO Kauhavan Kortesjärvellä on tänä vuonna rakentamassa eräkämppää Änttikankaalle Reiskinkalliolle. Lippukunnalla on alueella ennestään 2012 valmistunut Reiskin laavu.

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos
Onnettomuudet - Piipaa

Puoliperävaunu suistunut ojaan Luoma-aholla

Ilmoitus puoliperävaunun suistumisesta ojaan Vimpelintiellä saatiin 27.4 kello 20:02:52. Puoliperävaunu oli matkalla Alajärveltä kohti Vimpeliä.

EL Etelä-Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja Sirpa Jussila, puheenjohtaja Eija-Liisa Keskinen ja Eläkeliiton toiminnanjohtaja Anssi Kemppi kohtasivat Kevätkeikauksessa. Kuvat: Esko Pellinen.
Yhteisöt

Kortesjärven Eläkeliiton Kevätkeikaus -tapahtumassa rento tunnelma 

NAURU raikui, kun näytelmän harrastajat Hannele Ylikoski ja Veikko Mannermaa esittivät yleisöön uppoavia sketsejä Ylikylän Nuorisoseuralla järjestetyssä Kevätkeikaus -tapahtumassa tiistaina 25. Huhtikuuta. Ohjelmassa oli useita musiikkiesityksiä, ansiomerkkien jakoa, Etelä-Pohjanmaan El…

Pesäpallokansa odottaa malttamattomana Superpesiskauden alkua. Arkistokuva.
Kulttuuri ja ihmiset

Karhuahon kaikuja: Palloa jokeen!

PESÄPALLOKAUSI käynnistyi jälleen etuajassa huhtikuun loppupuolella Espanjan Fuengirolassa naisten ottelulla Joensuu–Lapua ja miesten ottelulla Imatra–Hyvinkää.

Jukka-Pekka Uusitupa toivoo, että Aapiskujan koulu saneerattaisiin kunnan velkataakan kasvun estämiseksi.
Lukijan mielipide

Ikuiseen velkaikeeseen

AINA kun Vimpelissä julkinen rakennus vaatii korjaustoimia, kohdistetaan siihen välittömästi mustamaalauskampanja. Äänekkäimmät trollit ovat yleensä

Leena Kataja kirjoittaa uskoontulostaan Viikon sanassa.
Viikon sana

Minun todistukseni

TUOSTA ILLASTA on kulunut viisikymmentä vuotta. Olin silloin nuori perheen äiti. Onnellisessa avioliitossa ja minulla

Onni Kivipelto lauloi itsensä suomalaisten sydämiin TVOF:ssa. Kuva: Saku Tiainen.
Asuminen ja ympäristö

Onnin kisakatsomo oli viikon luetuin juttu

VIikolla 17 Järviseudun Sanomien kotisivulla luettiin eniten Alajärven kaupungin yhteistyössä Ankkureiden kanssa järjestämästä Onni Kivipellon

Heikki Salmela muistelee jälleen Karhuahon kaikuja -kirjoituksessaan menneitä aikoja.
Asuminen ja ympäristö

Viisireikäinen hyysikkä! 

JOSKUS itseäkin naurattaa, kun hoksaa, miten joutavia asioita tulee miettineeksi. Aloin nimittäin jostakin kumman syystä

Markki-Partio lähdössä lippukunnan yöretkelle Helvetinjärven luonnonpuistoon viime syksynä. Kuva: Jouni Lahti.
Lapset ja nuoret

Markki-Partio saa oman partiomajan Reiskinkalliolle

MARKKI-PARTIO Kauhavan Kortesjärvellä on tänä vuonna rakentamassa eräkämppää Änttikankaalle Reiskinkalliolle. Lippukunnalla on alueella ennestään 2012 valmistunut Reiskin laavu.

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos
Onnettomuudet - Piipaa

Puoliperävaunu suistunut ojaan Luoma-aholla

Ilmoitus puoliperävaunun suistumisesta ojaan Vimpelintiellä saatiin 27.4 kello 20:02:52. Puoliperävaunu oli matkalla Alajärveltä kohti Vimpeliä.

Pesäpallokansa odottaa malttamattomana Superpesiskauden alkua. Arkistokuva.
Kulttuuri ja ihmiset

Karhuahon kaikuja: Palloa jokeen!

PESÄPALLOKAUSI käynnistyi jälleen etuajassa huhtikuun loppupuolella Espanjan Fuengirolassa naisten ottelulla Joensuu–Lapua ja miesten ottelulla Imatra–Hyvinkää.

huhtikuu 2023

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.