Siirry sisältöön
TAPAHTUMAVASTAAVAN työnkuva on monipuolinen. Siihen kuuluu artistien buukkaamista, yhteydenpitoa managereiden kanssa, yrityspuolen pakettien myyntiä, soittelua, suunnittelua, lipunmyyntiä ynnä muuta, luettelee Lappajärven Hotelli Kivitipun tapahtumavastaava Jarkko Orava. –Tapahtumapäivänä laitan takahuoneen valmiiksi artistin raiderin mukaan ja olen muutenkin paikalla varmistamassa, että kaikki sujuu suunnitellusti, hän jatkaa. Raideri tarkoittaa artistin tai yhtyeen luetteloa esiintymiseen asetetuista vaatimuksista. Suomeen konsertoimaan saapuvat maailmanluokan tähdet osaavat vaatia, suomalaiset ovat raiderin suhteen maltillisempia. –Muutama vuosi sitten täällä esiintyi DJ SASH. Hänet tuli hakea ja viedä lentokentälle ja kuljetuksen tuli tapahtua business-luokan Mersulla tai Bemarilla. Itseltäni sattui löytymään sellainen auto, joten minä hoidin kuljetukset. Laskeskeltiin, että se tuli paljon …
Kympin työllisyysalueen valmistelujohtajan määräaikaiseen tehtävään ajalle 2.1.–31.12.2024 on valittu verkostojohtamisen insinööri YAMK Anna Nieminen Vimpelistä. Hän siirtyy valmistelujohtajan tehtävään KYMPPI-valmisteluhankkeen projektijohtajan tehtävästä. TE-palvelujen järjestämisvastuu siirtyy kunnille 1.1.2025 alkaen. Etelä-Pohjanmaan Kymppikunnat (Alajärvi, Alavus, Evijärvi, Kauhava, Kuortane, Lappajärvi, Lapua, Soini, Vimpeli ja Ähtäri) ovat päättäneet muodostaa yhteisen työllisyysalueen, jonka organisoitumismuotona tulee olemaan tarkoitusta varten perustettu Kuntayhtymä Kymppi. Valtioneuvostolta saadun tiedon mukaisesti työllisyysaluetta esitetään hyväksyttäväksi. Valmistelujohtaja vastaa Kuntayhtymä Kympin toiminnan käynnistämisestä. Valmistelujohtajan tehtäviin kuuluvat valmistelutoimet esimerkiksi Kuntayhtymä Kympin talous-, palkka- ja henkilöstöhallinnon yleishallinnon (asiakirjahallinto, hallintosääntö), tietohallinnon, työterveyshuollon ja muiden perustamistoimien osalta. KYMPPI-hankkeeseen etsitään projektijohtajaa Nykyisen projektijohtajan siirtyessä työllisyysalueen valmistelujohtajaksi Kauhava hakee projektijohtajaa vastaamaan …
Soinin kunnan hyvinvointijohtajaksi haki 28 henkilöä. He ovat Blomqvist Janne, Salo, MsC/tradenomi YAMK, Ek Anna-Kaisa, Seinäjoki, FM, Frantti Kalle, Alajärvi, kuntoutuksen ohjaaja AMK, Haapaniemi Emilia, Ähtäri, sosiaali- ja terveysala YAMK, Herrala Eeva, Soini, sosionomi AMK, Huvila Juha, Soini, tradenomi AMK (YAMK), Jokinen Eeva-Marja, Karstula, restonomi YAMK, Kirsilä Jiri, Seinäjoki, LitM, Koivuniemi Kyösti, Ilmajoki, lähihoitaja (BBA), Koskela Petri, Jyväskylä, TtM, Laasala Pasi, Seinäjoki, KTM, Lahtinen Teppo, Helsinki, liikunnanohjaaja AMK, Lehtonen Joel, Alajärvi, KM, Leppälä Maria, Soini, sairaanhoitaja YAMK, Major Laknerné Anna, Riihimäki, tradenomi YAMK, Mäkelä Jessi-Jasmin, Vaasa, kuntoutuksen ohjaaja AMK , Mäki Elina, Soini, sosionomi YAMK, Paalanen Anu, Ähtäri, terveydenhoitaja YAMK, Pentinmäki …
ALAJÄRVI sai Alvar Aalto -kaupunkien yhteistyöverkoston puheenjohtajuuden myötä mahdollisuuden järjestää ensi vuonna kahdeksannen kansainvälisen Alvar Aalto -viikon. Luvassa on 30. elokuuta alkaen yhdeksän päivän ajan täyttä tohinaa, lupaavat Alajärven elinvoimajohtaja Jaakko Aninko sekä yhteisökoordinaattori Tuomas Lahdenperä. –Me haluamme tehdä tästä kansanjuhlan, jossa on jokaiselle jotakin, kuten musiikkia ja erilaisia esityksiä, kertoo Aninko. –Ei keskitytä vain siihen, mitä täällä on ollut, vaan myös siihen, mitä on tulossa. Jos alajärveläiset maisemat ovat innostaneet Aaltoa, mikseivät ne voisi innostaa muitakin, Lahdenperä pohtii. Kaupunkilaiset mukaan Aalto-viikkoa suunnittelemaan Viime kesänä Kotkassa viikon tapahtumiin osallistui noin 6 000 ihmistä.. Alajärvi on pienin kaupunki, joka on tapahtuman järjestänyt …
Aisapari ry:n syyskokous pidettiin Kortesjärven nuorisoseuralla 29. marraskuuta. Kokouksen puheenjohtajana toimi Aulikki Salo. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin Matias Peltonen Ylihärmästä, Esa Salmela Vimpelistä sekä Timo Kivinen ja Kaija Kankaansyrjä Alahärmästä. Erovuorossa ollut Juha Nivukoski Lapualta valittiin uudelleen. Muut hallituksen jäsenet ovat Sari Oja-Lipasti Lapualta, Jukka Kuoppala Alajärveltä, Esa Takala Lappajärveltä, Sindi Kuoppala Lehtimäeltä, Sarita Salo Kortesjärveltä, Senja Rissanen Kauhavalta sekä Petteri Laukkonen Evijärveltä. Erovuoroisena Aisaparin hallituksen varajäsen Teemu Kaitalahti Lapualta valittiin uudelleen. Uusina varajäseninä Aisaparin hallitustyöskentelyn aloittavat Vesa Takala Ylihärmästä, Anttu Kivikangas Alajärveltä ja Maria Ahvenniemi Lappajärveltä. Muut hallituksen varajäsenet ovat Sanna Kivimäki Evijärveltä, Teija Uitto-Kohonen Vimpelistä, Matti Rinnankoski Lapualta, …
Tulossa Tänään 16:00
Osta irtonumero
Elävää Järviseutua digikuvina