Siirry sisältöön
KESKITYN tässä kirjoituksessani toivoon, ja erityisesti toivoon, koska ”toivossa on jo vanhan sanonnankin mukaan hyvä elää” Elämme siis monella tavalla poikkeuksellista aikaa. Maailmassa vallitsee käsinkosketeltavaa jännitettä ja sotaa, jolta emme voi ummistaa enää silmiämme täällä Järviseudullakaan. Kriisit ja monenlaiset uhkakuvat näkyvät jo päivittäisessä arjessamme, tehden peruselämästämme haasteellista ja vaikeaa, ennustettavuuden ollessa lähes mahdotonta. On vaikeaa hyväksyä tätä kaikkea epäoikeudenmukaisuutta ja ikävää, mutta yksilöinä meidän on kuitenkin jaksettava elää ja uskoa parempaan huomiseen, meillä on siis lupa toivoa. Elämä ei ole helppoa tässä aikakaudessa, jos se on koskaan ollut. Sodat, kriisit, jännitteet, virukset, influenssat, ja ruuan, polttoaineiden, energian, kulutushyödykkeiden kasvaneet kustannukset, …
VUOSI 2023 on saapunut päätökseensä, ja haluan kiittää teitä kaikkia kuluneesta vuodesta. Kauhava on ollut jälleen vireä ja aktiivinen kaupunki, ja yhdessä olemme saavuttaneet paljon. On ollut ilo nähdä, miten yhteisömme on kasvanut ja kehittynyt. Kauhavalla on päättyneen vuoden aikana järjestetty lukuisia tapahtumia, jotka ovat tuoneet pöhinää ja vilskettä. Mikä parasta, sama meno jatkuu tulevinakin vuosina. Tätä kirjoitettaessa näyttää siltä, että kaupungin vuoden 2023 tilinpäätöksestä on tulossa ylijäämäinen. Vaikka vuoden 2024 talousarvio onkin tilikauden tulokseltaan alijäämäinen, asettaa se myös pienen tavoitteen siitä, että josko sittenkin saataisiin käännettyä tulos pikkuusen paremmaksi, plussan puolelle. Uusia yrityksiä on Kauhavalle perustettu useita kymmeniä, ja …
Elävää Järviseutua digikuvina