VUOSI 2023 on saapunut päätökseensä, ja haluan kiittää teitä kaikkia kuluneesta vuodesta. Kauhava on ollut jälleen vireä ja aktiivinen kaupunki, ja yhdessä olemme saavuttaneet paljon. On ollut ilo nähdä, miten yhteisömme on kasvanut ja kehittynyt. Kauhavalla on päättyneen vuoden aikana järjestetty lukuisia tapahtumia, jotka ovat tuoneet pöhinää ja vilskettä. Mikä parasta, sama meno jatkuu tulevinakin vuosina.
Tätä kirjoitettaessa näyttää siltä, että kaupungin vuoden 2023 tilinpäätöksestä on tulossa ylijäämäinen. Vaikka vuoden 2024 talousarvio onkin tilikauden tulokseltaan alijäämäinen, asettaa se myös pienen tavoitteen siitä, että josko sittenkin saataisiin käännettyä tulos pikkuusen paremmaksi, plussan puolelle.
Uusia yrityksiä on Kauhavalle perustettu useita kymmeniä, ja alkutalven aikana palkittiin useita kauhavalaisia yrityksiä, kuin myös kaupunki toistamiseen Etelä-Pohjanmaan yritysystävällisimpänä kaupunkina. Arvostan yrittäjien kaupungille antamaa tunnustusta. Se on merkki siitä, että olemme tehneet oikeita asioita ja onnistuneet niissä. Tällä tiellä aiomme jatkaa vahvasti tulevaisuudessakin.
Kauhavalla olemme kohdanneet vuoden aikana haasteita, mutta yhdessä olemme myös osoittaneet vahvuutemme ja sitoutumisemme toisiimme. Yhteisen Kauhavan rakentaminen jo 2009 toteutettujen kuntaliitosten jälkeen on pitkä tie.
Kiitos kaikille, jotka ovat antaneet panoksensa kaupunkimme hyväksi – olipa kyseessä sitten vapaaehtoistyö, naapuriapu tai aktiivinen osallistuminen tapahtumiin. Uusia kaupunkilaisia on liittynyt joukkoomme. Yhdessä kaupunkilaisten kanssa olemme rakentaneet entistä vireämpää ja yhteisöllisempää maaseutukaupunkia.
Tuleva vuosi tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia ja projekteja, joiden parissa saamme työskennellä yhdessä. Yrityselämässä tapahtuu monia positiivisia asioita, jotka lisäävät Kauhavan houkuttelevuutta kauppapaikkana myös tulevaisuudessa. Kaupunkimme on sitoutunut tarjoamaan asukkailleen parhaat mahdolliset olosuhteet elää, työskennellä ja nauttia elämästä. Tavoitteenamme on luoda kestävää ja viihtyisää ympäristöä kaikille kauhavalaisille.
Tässä vaiheessa on tärkeää kiittää kaupunkimme osaavaa henkilökuntaa, joka on tehnyt tinkimätöntä työtä kauhavalaisten hyväksi. Ilman heidän ammattitaitoista panostaan emme voisi tarjota niin monipuolisia palveluita.
Toivotan teille kaikille lukijoille onnellista ja menestyksekästä uutta vuotta. Toivon, että vuosi 2024 tuo mukanaan iloa, terveyttä ja monia positiivisia hetkiä. Jatketaan yhdessä Kauhavan kehittämistä ja tehdään kaupungistamme entistä hienompi paikka elää, työskennellä ja nauttia elämästä.
Vesa Rantala
Kauhavan kaupunginjohtaja