Kivitipulla osakeanti – tarkoitus turvata toiminnan jatkuvuus
Lappajärvellä toimiva Kivitippu Spa Oy on käynnistänyt maaliskuun loppuun saakka kestävän yleisen osakeannin. Hallituksen puheenjohtajan

KULUVAN talven paukkupakkaset ovat vaatineet tiivistä takkojen lämmitystä. Puuhalkojen kysyntä on ollut vilkasta vimpeliläisen Vesa
Monissa kodeissa tulisijat lämpenevät kiihtyvällä tahdilla tämän talven pakkasissa. Takkojen lämmityksessä on tärkeää huomioida tiettyjä asioita, jotka vaikuttavat lämmittämisen paloturvallisuuteen.
SOININ kunnan hyvinvointipalvelut haastaa kaikki soinilaiset osallistumaan Hyvän arjen pienet teot -kampanjaan. –Hyvinvointiin vaikuttaa eniten
KURKKULAULU on äärimmäisen meditatiivinen kokemus. Se vie mielikuvamatkalle muinaisiin aikoihin, jonkin autenttisen äärelle. Sitä
Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä on saanut valmiiksi sairaaloiden ja päivystysten työnjakoa koskeneen selvityksensä. Työryhmän

Lappajärvellä toimiva Kivitippu Spa Oy on käynnistänyt maaliskuun loppuun saakka
KULUVAN talven paukkupakkaset ovat vaatineet tiivistä takkojen lämmitystä. Puuhalkojen kysyntä
Monissa kodeissa tulisijat lämpenevät kiihtyvällä tahdilla tämän talven pakkasissa. Takkojen
SOININ kunnan hyvinvointipalvelut haastaa kaikki soinilaiset osallistumaan Hyvän arjen pienet
KURKKULAULU on äärimmäisen meditatiivinen kokemus. Se vie mielikuvamatkalle muinaisiin
Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä on saanut valmiiksi sairaaloiden ja
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.