Siirry sisältöön
SOININ kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 22. huhtikuuta myöntää tilapäisrahoitusta kylien hankkeisiin ja hyväksyi 120 000 euron lisämäärärahan kuluvan vuoden talousarvioon niiden mahdollistamiseksi. Talousarvion rahoitusosassa oli varattu 30 000 euroa hankkeiden tilapäisrahoitukseen. Soinin Sisu ry:llä on vireillä kaksi hanketta, joista toinen, ”Vähäpäästöinen Yhteistalo”-hanke, 81 664,80 euroa, on jo saanut rahoituspäätöksen ja toinen Yhteistalon katolle asennettavia aurinkopaneeleja koskeva hanke, summaltaan 9 750 euroa, on vireillä. Näiden rahoitustarve siis yhteensä 91 414,809 euroa. Lisäksi on hakemusvaiheessa Parviaisen kyläyhdistys ry:n Iiroon uimarannan kunnostushanke, jonka rahoitustarve tulee olemaan noin 30 000 euroa ja Saurun seudun maa- ja kotitalousseuran Lauttosen alueen kunnostushanke, jonka rahoitustarve arviolta 20 000 euroa. …
VIMPELIN yhteiskoululla erityisluokanopettajana työskentelevä Tiina Uitto on Alavolin Vuoden ohjaaja -maininnasta kiitollinen. Ohjattavana on ollut nuorten Clave-tanssiryhmä, torstain kuntotanssi sekä aikuisten esittävä tanssi -ryhmä. Tänä vuonna tulee täyteen kuudes vuosi Alavolilla. –Muistan sen aina siitä, kun vuonna 2018 järjestettiin Turussa Gymnaestrada. Kisaan oli enää päivä aikaa ilmoittautua, kun Henna Hernesniemi soitti ja kysyi, että osallistutaanko ja opetteletko tuon koreon, koreosta hän laittoi videonpätkän tulemaan. Vastasin, että mikä ettei. Tuolloin en vielä ollut Alavolin toiminnassa mukana, mutta tapahtuman jälkeen minut sieltä sitten bongattiin ohjaajatoimintaan mukaan, muistelee Tiina. Liikunnan eri muodoissaan hän kertoo kuuluneen elämään aina, harrastuksiin on kuulunut tanssin lisäksi hiihto, …
SAARIKENTÄLLÄ Pinkaistiin 3. toukokuuta kesän ensimmäisen kerran. Paikalle saapui 107 reipasta Pinkaisijaa huoltajineen ja kannustajineen. Seuraavan kerran Pinkaistaan jo keskiviikkona 8. toukokuuta kello 18.30 alkaen Lakaniemen kentällä. Tervetuloa! Tulokset: P2 40 m: 1) Armas Liikala 28,6, 2) Edvin Herrala 31,5, 3) Tuomas Rannanpää 32,6, 4) Hugo Waris 34,5, 5) Venne Isoketo 35,9, 6) Eino Metsälä 38,8, 7) Lenni Niemi 43,3. T2 40 m: 1) Viivi Rinta-aho 22,4, 2) Saana Harju 37,9, 3) Eevi Kivinen 1.26,1. P3 40 m: 1) Alvar Heikkala 17,9, 2) Iivo Riihiaho 18,3, 3) Toivo Pyhälahti 20,6, 4) Arvo Mäkelä 21,3, 5) Leonel Pippola 27,8. T3 40 …
Elävää Järviseutua digikuvina