Siirry sisältöön
Lappajärven kunnanvaltuuston hyväksymän strategian perusteella Lappajärvellä tehdään taas jotain uutta matkailun piiriin. –Suunnitteilla on Maailmankaikkeuden Kuutio, kertoo Heikki Mäkipää, joka vastaa hankkeen toteuttamisesta. Hanke toteutetaan yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan Liiton AKKE-rahoituksen ja Lappajärven kunnan kanssa. Maailman kuutiosta kaavaillaan Kraatterijärvi Geoparkin geokulttuurista keskusta, joka toimii sekä koulutuksellisena että matkailullisena kohteena geoparkin kävijöille. –Keskus sisältöineen on laaja hanke, joka vaatii erilaisia yhteistyökumppaneita toteutuakseen. Se kertoo huikean 13,7 miljardin vuoden tarinan alkuräjähdyksestä nykypäivään, toteaa Lappajärven kunnanjohtaja Sami Alasara. Maailman Kuutio tuo yhteen paikkaan ympäristökasvatuksen, alueen kulttuurin, geologisen historian tarinallistamisen, geokulttuurin ja geomatkailun palvelupolun. Keskuksessa on kolme pääasiallista osa-aluetta: Geoparkin arktinen keskus, elämyksellinen keskus ja opetuksellinen …
ALAJÄRVEN kaupunki toteuttaa osallistavaa budjetointia. Nyt kaupungin sivuilla on avoinna kysely, jonne voi jättää ehdotuksensa siitä, kuinka käyttäisi 10 000 euroa asukkaiden viihtyvyyden parantamiseen. Ideoita voi jättää 7. kesäkuuta saakka, minkä jälkeen elinvoimalautakunta tekee päätöksen parhaasta toteutuskohteesta. Apurahoja Järviseudulle SUOMEN KULTTUURIRAHASTON Etelä-Pohjanmaan rahaston apurahat jaettiin Kalevan navetassa 8. toukokuuta. Järviseudulle saatiin seuraavat apurahat: psykologian maisteri Elena Finnilä, Alajärvi, aivojen muokkautuvuutta käsittelevään väitöskirjatyöhön Viljo Syreniuksen rahastosta 30 000, taidemaalari Elina Försti, Alajärvi, taiteelliseen työskentelyyn, kaksivuotisen apurahan toisen vuoden apurahana, Yleisrahastosta 5 000 ja Iivari ja Jenny Honkolan rahastosta 30 000, kasvatustieteen tohtori Kati Keski-Mäenpää, Soini, Suomen, Japanin ja Etiopian opettajankoulutusta käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Viljo …
MESTARISUKSITTELIJAN tittelin saamiseen edellytettiin perinteiseen tapaan vähintään 500 hiihtokilometrin yhteissaavutusta 1.12.–30.4. välisenä aikana. Kampanja-aikana saavutuksen sai täyteen 35 vimpeliläistä hiihtäjää. Lasten mestarisuksittelijakampanjassa tavoiteltiin vastaavana aikana ikävuodet kertaa 10 kilometrimäärää. Tavoitteen saavutti yksi reipas hiihtäjänalku. Mestarisuksittelijoiden palkinnot ovat noudettavissa kunnanviraston eteisessä 27.–31.5. välisen ajan. Anttila Atro 761, Anttila Hanna 826, Hernesniemi Hannu 1123, Hernesniemi Leena 663, Herrala Tuula 1 090, Höykinpuro Heimo 525, Hyyppä Esko 1 341, Hyyppä Samuel 1 305, Hyyppä Simeon 1 505, Isoranta Erkki555, Juoperi Marja-Leena 1 663, Kallio Raimo 855, Kataja Kalevi 950, Kataja Seppo 685, Kataja Sirpa 555, Mysteeri Hiihtäjä 520, Koivisto Erkki 502, Koskela Eino …
Tulossa Tänään 16:00
Osta irtonumero
Elävää Järviseutua digikuvina