Lions Club Kortesjärvi muisti ensimmäistä vauvaa
JO perinteeksi muodostunut vauvan muistaminen osui tänä vuonna Kortesjärven Ylikylään, jonne syntyi 1.1 kello 03.28

–Tosi ikävä tilanne, että Kivitippu on tähän tilanteeseen ajautunut. Se on iso takaisku tälle alueelle.
KIVITIPPU SPA OY:N hallitus päätti 27.2.2024 perua yrityssaneeraushakemuksensa. Yhtiö aloitti keväällä 2023 kolmivaiheisen tervehdyttämisohjelman, josta saatiin
LAPPAJÄRVEN KUNTA ja Härmänmaan musiikkiopisto ovat uusimassa ja samalla päivittämässä yhteistyösopimustaan. Alkuperäinen voimassa oleva sopimus
Viikon lehdessä on jälleen runsas kattaus Järviseudun elämää ja tapahtumia. Uutisista muutama on varsin ikävä:
ENTISIÄ työkavereita Marjatta Juutia ja Tellervo Hietakangasta yhdistää moni asia. Yksi niistä on kuvataideharrastus. Naisten
JPK otti jääkiekon kolmosdivarin kolmoslohkon runkosarjan voiton selvin pistein. Päätösottelussa se kukisti S-Kiekko Teamin maalein
Kivitippu SPA Oy hallitus on tänään 27.2.2024 päättänyt perua yrityssaneeraushakemuksensa. Yhtiö aloitti keväällä 2023 kolmevaiheisen
TORSTAINA Evijärven Lahdenkylän jääkaukalolla riitti vilskettä, kun hieman yli 10 alle kouluikäistä lasta saapui harjoittelemaan

JO perinteeksi muodostunut vauvan muistaminen osui tänä vuonna Kortesjärven Ylikylään,
–Tosi ikävä tilanne, että Kivitippu on tähän tilanteeseen ajautunut. Se
KIVITIPPU SPA OY:N hallitus päätti 27.2.2024 perua yrityssaneeraushakemuksensa. Yhtiö aloitti keväällä
LAPPAJÄRVEN KUNTA ja Härmänmaan musiikkiopisto ovat uusimassa ja samalla päivittämässä
Viikon lehdessä on jälleen runsas kattaus Järviseudun elämää ja tapahtumia.
ENTISIÄ työkavereita Marjatta Juutia ja Tellervo Hietakangasta yhdistää moni asia.
JPK otti jääkiekon kolmosdivarin kolmoslohkon runkosarjan voiton selvin pistein. Päätösottelussa
Kivitippu SPA Oy hallitus on tänään 27.2.2024 päättänyt perua yrityssaneeraushakemuksensa.
TORSTAINA Evijärven Lahdenkylän jääkaukalolla riitti vilskettä, kun hieman yli 10
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.