Vahingonilo on paras ilo?

Haakanan kirjan kissa huvitti Heikki Salmelaa. Kuva: Canva.
Haakanan kirjan kissa huvitti Heikki Salmelaa. Kuva: Canva.
Haakanan kirjan kissa huvitti Heikki Salmelaa. Kuva: Canva.
Haakanan kirjan kissa huvitti Heikki Salmelaa. Kuva: Canva.

SUOMALAISILLA on satoja, ellei tuhansia sananlaskuja, mutta otsikon sananlasku tai paremminkin toteama taitaa olla yleismaailmallinen. Aiheesta on tehty lukuisia tutkimuksia ja jossakin jopa todettiin, että miehet ovat vahingoniloisempia kuin naiset. Tiedä häntä. Joka tapauksessa on tosiasia, että toiselle sattunut kömmähdys tuottaa iloa ja sitä enemmän, mitä ikävämpi vahingon kokenut tyyppi on. Vahingoniloa hyödynnetään kaupallisesti häikäilemättä, sillä televisiossa pyörii koko ajan sarjoja, joissa näytetään ihmisille tapahtuvia ronskejakin vahinkoja niin, että katsojia kouristaa munaskuita myöten, mutta naurattaa samalla. Hauskat kotivideot on yksi esimerkki. Toki vahinko aiheuttaa myös empatian tunteita henkilöstä tietysti riippuen.

Aloin miettiä aihetta, kun lueskelin hajamielisesti Veikko Haakanan lyhyitä luonto- ja eränkäyntiaiheisia tarinoita. Huomasin nimittäin sienikoiran koulutusta käsittelevää juttua lukiessani nauravani hillittömästi vedet silmissä. Kohta piti lukea useaan kertaan ja joka kerta sama reaktio, hillitön naurukohtaus. Aloin miettiä, mikä siinä niin huvittavaa on ja kyllä se vahingoniloksi paljastui. Jutussa Veikko Haakana kertoo, kuinka alkoi kouluttaa pystykorvaansa sienikoiraksi ja kuinka hän itse ei tuntenut juuri muuta kuin kärpässienen ja kuinka siitä aikoinaan tehtiin kärpäsmyrkkyä paloittelemalla sieni ja kaatamalla päälle maitoa ja ehkä vähän sokeriakin. Kärpäset menivät innolla maistelemaan liuosta ja huonostihan siinä kävi. Sitten tulee jutun kohokohta, jonka lainaan suoraan sanasta sanaan siis Veikko Haakanan kirjasta Pohjoisen poluilla:

”Myös kissaan kärpässieni tehosi. Lapsuudenkotini harmaaraitainen kissa, maidolle perso iso vötkäle lipaisi yhtenä syksynä muutaman kielellisen kärpäsmyrkkymaitoa ja muuttui tilapäisesti toistaitoiseksi. Sen soikeat silmäterät pyöristyivät kirkkaalla päivällä ja se alkoi varmaankin nähdä outoja. Se toisaalta pelkäsi olemattomia, koskapa sen häntä pörhistyi lamppusutiksi. Sitten se jo hypähteli kynnet näkyvillä jonkun sellaisen kimppuun, jota ei ollut olemassakaan ja jota kukaan muu niin ollen ei nähnyt.”

Mainos

Voi olla, että tästedes kärpässienen nähdessäni purskahdan hillittömään nauruun, mutta sehän on harmitonta.

Heikki Salmela

Lisää kaikuja täällä

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.