Päiväkodille lisätilaa Evijärvellä
Evijärven maanantain kunnanhallituksen päätöksiä.

Suomen eläinsuojelu ry ja avi ovat eri mieltä siitä, kuinka vakava tilanne tarhalla oli vuonna 2020.
HYVINVOINTIALUEET ovat olleet toiminnassa jo kuukauden päivät. Meillä Etelä-Pohjanmaalla lienee samat ongelmat kuin muuallakin maassa
VIMPELIN kunnanvaltuusto hyväksyi 6. helmikuuta kunnanhallituksen esittämän hybridikeskuksen sijoituspaikan ja antoi tekniselle toimelle näin valtuudet käynnistää kaavoitusprosessi koulurakennuksen mahdollistamiseksi.
ETELÄ-POHJANMAAN uuden maakuntakaavan luonnos on nähtävillä ja siitä on mahdollista antaa palautetta 10.3.2023 saakka. EP
Lappajärven maailman suurin jääkaruselli laitettiin pyörimään vaikeuksien jälkeen maanantaina 6. helmikuuta kello 14:15 ja samalla maailmanennätys siirtyy Yhdysvalloista takaisin Suomeen.
ETELÄ-POHJANMAAN YRITTÄJIEN Vuoden paikallisyhdistyksen tunnustus (alle sadan jäsenen yhdistyksissä) annettiin ansaitusti Vimpelin Yrittäjille. Erityistä kiitosta
Lappajärvellä Kulttuuri- ja taidekeskus Onnintuvalla järjestetään lauantaina 18. helmikuuta äänimaljarentoutus ja intuitiivisen maalauksen työpaja kello 12–15.
Vimpelin Vedon edustajat ovat keränneet SM-mitaleita hiihdossa ja yleisurheilussa.

Suomen eläinsuojelu ry ja avi ovat eri mieltä siitä, kuinka
HYVINVOINTIALUEET ovat olleet toiminnassa jo kuukauden päivät. Meillä Etelä-Pohjanmaalla lienee
VIMPELIN kunnanvaltuusto hyväksyi 6. helmikuuta kunnanhallituksen esittämän hybridikeskuksen sijoituspaikan ja
ETELÄ-POHJANMAAN uuden maakuntakaavan luonnos on nähtävillä ja siitä on mahdollista
Lappajärven maailman suurin jääkaruselli laitettiin pyörimään vaikeuksien jälkeen maanantaina 6.
ETELÄ-POHJANMAAN YRITTÄJIEN Vuoden paikallisyhdistyksen tunnustus (alle sadan jäsenen yhdistyksissä) annettiin
Lappajärvellä Kulttuuri- ja taidekeskus Onnintuvalla järjestetään lauantaina 18. helmikuuta äänimaljarentoutus
Vimpelin Vedon edustajat ovat keränneet SM-mitaleita hiihdossa ja yleisurheilussa.
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.