Sää ei suosinut markkinakauppiaiden talvitempausta Kortesjärvellä
SÄÄ ei suosinut lauantaina parhaalla mahdollisella tavalla Markkinakauppiaiden Talvitempausta Kortesjärvellä.

Rallin suomenmestaruussarjan toinen osakilpailu ajettiin upean talvisissa olosuhteissa Kuopion ympäristössä. Ville Hautamäki ja Toni Raiski jatkoivat siitä, mihin Rovaniemellä jäivät. Tuloksena oli kauden toinen voitto.
KOVIN vähäiselle huomiolle on mediassa ainakin toistaiseksi jäänyt uuden Etelä-Pohjanmaan kokonaismaakuntakaava 2050 -ehdotus, johon mielipiteensä
KJV:N suunnistusjaoston palkitsemistilaisuus pidettiin 29.1.2023 Kitkalla. Puheenjohtaja Pia Suomela kertoi aluksi viime kauden tapahtumista. KJV
Hannu Takala Kiinnitin huomion ensimmäisenä yrityksen nimeen; Sol Custom. Jo uumoilinkin nimen etymologiaa Sami Oskari
SUOMEN Lähetysseuran Safarikuoro konsertoi johtajansa Tommi Niskalan johdolla lauantaina 11. helmikuuta Alajärvellä ja sunnuntaina 12. helmikuuta Soinissa.
VARAUTUMINEN ei vaadi ihmeitä: Muutama litra pullovettä, syömävalmista ruokaa, valonlähde, patteriradio, varavirtalähde ja vähän käteistä. Kun olet varautunut sähkökatkoihin, olet varautunut moniin eri häiriötilanteisiin. Tällä viikolla vietetään varautumisen viikkoa teemalla ”Varaudu edes vähän”.
ENSI sunnuntain, 13. tammikuuta, kirkollisena aiheena on Jumalan sana kylvö. Raamatuntekstit opettavat Jumalan pelastavasta työstä, jota hän tänäkin päivänä tekee valtakuntansa kautta.
VUODENVAIHTEESSA kuntoutus- ja intervalliosaston palveluvastaavan työstä eläköitynyt Tuula Kantola, 61, on nähnyt uransa aikana monta

Rallin suomenmestaruussarjan toinen osakilpailu ajettiin upean talvisissa olosuhteissa Kuopion ympäristössä.
KOVIN vähäiselle huomiolle on mediassa ainakin toistaiseksi jäänyt uuden Etelä-Pohjanmaan
KJV:N suunnistusjaoston palkitsemistilaisuus pidettiin 29.1.2023 Kitkalla. Puheenjohtaja Pia Suomela kertoi
Hannu Takala Kiinnitin huomion ensimmäisenä yrityksen nimeen; Sol Custom. Jo
SUOMEN Lähetysseuran Safarikuoro konsertoi johtajansa Tommi Niskalan johdolla lauantaina 11.
VARAUTUMINEN ei vaadi ihmeitä: Muutama litra pullovettä, syömävalmista ruokaa, valonlähde,
ENSI sunnuntain, 13. tammikuuta, kirkollisena aiheena on Jumalan sana kylvö.
VUODENVAIHTEESSA kuntoutus- ja intervalliosaston palveluvastaavan työstä eläköitynyt Tuula Kantola, 61,
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.