Monenkirjavat työkuviot muistojen arkistoon  

Tuula Kantola eläkkeelle
Tuula Kantola eläkkeelle
Tuula Kantola eläkkeelle
Tuula Kantola eläkkeelle

VUODENVAIHTEESSA kuntoutus- ja intervalliosaston palveluvastaavan työstä eläköitynyt Tuula Kantola, 61, on nähnyt uransa aikana monta ja monenlaista esimiestä, alaista ja työnantajaa. Muistoja yli neljänkymmenen vuoden varrelta on kerääntynyt runsaasti, kun työnkuvatkaan eivät ole aina olleet sieltä tavallisimmasta päästä. Nyt monenkirjavia tilanteita on mukava makustella. 

–Alun perin haaveilin poliisin tai näyttelijän ammatista. Tämän hetkistä terveydentilaa kun ajattelee, niin luojan kiitos en poliisikouluun hakenut, kertoo Kantola.  

Hän kertoo sairastavansa sjögrenin syndrooman ja scleroderman yhdistelmää, autoimmuunisairautta, jonka oireiden kirjo on usein hyvin moninainen ja yksilöllinen. 

–Oireet alkoivat äkillisesti. Huomasin, että en pysynytkään kävellen mieheni perässä normaaliin tapaan. Tuli keuhkokuumeen tyylisiä oireita, joita yritettiin taltuttaa erinäisin antibioottikuurein. Vuonna 2009 sain diagnoosin, minulla oireet ovat keskittyneet lähinnä keuhkoihin. Ennen eläkkeelle jäämistä olin reilu kolme vuotta puoliksi sairaseläkkeellä. Siinä vaiheessa kun ruvettiin puhumaan keuhkonsiirrosta, tein päätöksen yrittää kokoaikaista eläkettä. 

Terveydellisistä haasteista huolimatta asenne ja mieli on pääosin positiivinen, toki huonojakin päiviä mahtuu joukkoon. 

–Mieheni ruukaa sanoa, että niillä mennään mitä on annettu. Mitäpä sitä surkuttelemaan.  

REMPSEÄÄ otetta elämään on tarvittu aiemminkin. Lukioaikana heräsi ajatus sairaanhoitajan opinnoista ja ala imaisikin tyystin mukaansa. Vuosi 1981 johdatti Kantolan osapäivätoimiseksi sairaalaharjoittelijaksi Järviseudun Sairaalan osasto 1:lle. Opintojen jälkeen työkokemus karttui muun muassa vuodeosasto- ja päivystystyöskentelystä Evijärvellä, Lappajärvellä ja Vimpelissä. Ensimmäinen vakituinen työpaikka löytyi silloisen Etelä-Pojanmaan mielisairaanhoitopiirin alaisuudesta, Alajärven toimistolta. Vuodesta 1989 saakka työhön on kuuluneet erilaiset hallinnolliset kuviot. 

–Työ on aina tuntunut mielenkiintoiselta, eikä läheltä piti -tilanteetkaan ole herättäneet ajatuksia alanvaihdosta. Tosin muistan kyllä yhden ajanjakson, kun oli ikään kuin seesteisempää hoitoalankin sektorilla, ei mitään isoja muutoksia ilmassa. Jaoin lääkkeitä potilaille dosetteihin ja mielessä kävi ajatus, että tämänhän hoitaa ihan vasemmalla kädellä, tuntui liian helpolta. Mutta se tunne meni onneksi ohi, nauraa Kantola. 

Hän muistelee erinäisiä tapauksia potilaskäynneistä, jolloin on ollut onnenkantamoistakin matkassa, että tässä hetkessä ylipäätään saa olla paikalla menneitä muistelemassa. 

–Jostain syystä eräs asiakaskäynti kerran peruuntui. Jälkeenpäin selvisi, että tämä henkilö oli tuona päivänä varustautunut räjäyttämään hoitoon toimittavat tahot varastetulla dynamiitilla taivaan tuuliin. Poliisit olivat onneksi saaneet asiasta vihiä ja purkivat viritelmät. Kotikäynneillä on tullut kaikenlaista vastaan kirveistä ja sahoista lähtien. On ollut tilanteita, jolloin on tultu päälle, purtu ja vedetty hiuksista. Silloin on ammattitaitoa tarvittu, muistelee Kantola.  

Mainos

– Yleensä psykiatrian puolella pärjättiin ihan vain jutustelemalla, mutta joskus tietysti jotain sattui. 

IKIMUISTOISIMMAN työrupeaman hän kertoo ajoittuneen Järviseudun Sairaalan vuosiin.  

–Siellä työporukka jotenkin hitsautui niin yhteen. Ehkä se johtui siitä, kun työ oli kokonaisvaltaista elämistä potilaiden kanssa ja toinen toistensa auttamista. Mieleenpainuvimpia hetkiä oli muun muassa se, kun oma potilaani siirtyi toiselle paikkakunnalle avohoitoon. Hän silitteli huonekaluja ja toisti ääneen ”Tää on mun oma.” Mieleen on jäänyt sekin, kun eräs työntekijä oli ollut potilasta pesemässä. Hän oli sen jälkeen peseytynyt huolella itsekin, mutta ihmetteli kovasti, kun aina vain haisi pahalta nenään. Selvisi se syy lopulta, silmälasit olivat paskassa, nauraa Kantola.  

–Se oli sitä työn toista puolta. Mutta niitä aikoja olen kaivannut. 

KANTOLA kertoo seuraavansa aktiivisesti uutisia hyvinvointialueen muutoksista. Aihe kiinnostaa myös potilaan näkökulmasta. 

–Sitähän sanotaan, että hoitoalan ammattilainen on hankala potilas ja omainen. Kun tiedetään miten rattaat pyörii, osataan myös vaatia. Tässä kun on itse potilaan roolissa joutunut asioimaan, on herännyt huoli monen iäkkään selviämisestä näissä muutoksissa. Toivoisin, että asiakkaan kokonaisvaltainen hoito seuraisi mukana, saisi se lisääntyäkin. En minäkään saa niille lähes päällekkäisille verikokeiden otoille mitään, mutta toivoisin Soten myötä esimerkiksi niiden karsimista, näkyvyyttä eri yksiköihin ja yhtenäisiä potilastietojärjestelmiä. 

–Ja sitä toivoisi myös, että hyvinvointialueen muutoksissa kunnioitettaisiin kentällä olevia yksiköitä. Itselläni on ollut monenlaisia esimiehiä ja sen olen huomannut, ettei huonolla johtamisella ja töykeydellä saa mitään hyvää aikaan. Jo pienikin kiitos tai porkkana saa aikaan paljon enemmän, kiteyttää Kantola. 

Yksiköiden haasteet hän on nyt saanut eläköidyttyään luovuttaa toisten harteille. Hyvä niin, sillä matkalaukku on koko ajan pakattuna. Koskaan ei tiedä koska koittaa lähtö keuhkojen siirtoon. Isonkaan leikkauksen edessä ei pelätä pahinta, vaan toivotaan parasta ja nautitaan niistä hetkistä kun terveydentila sallii nauttimisen.  

–Elämässä on kuitenkin paljon hyvää.  

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.