Uusimmat kesäblogit:

Uimahalli avoinna talven ajan myös sunnuntaisin

26. LOKAKUUTA kokoontunut Alajärven sivistyslautakunta päätti laajentaa uimahallin aukioloaikoja sunnuntain osalta.

Viime aikoina uimahalli ei ole ollut auki sunnuntaisin, ja lauantaisin, jolloin uimahalli on ollut avoinna lyhennetyin aukioloajoin, on ollut ruuhkaista. Palvelun saatavuuden lisäämiseksi päätettiin ottaa käyttöön sunnuntain aukioloaika, kello 12–18. huhtikuun 2023 loppuun saakka. Uimahalli on edelleen suljettuna arkipyhinä sekä isänpäivänä.

SIVISTYSLAUTAKUNTA jakoi 3 000 euroa kulttuurin kohdeavustuksia. Alajärvi – Vimpeli Kehitysvammaisten Tuki Ry saa 450 euroa Karstulaan suuntautuneen kulttuuriretken kuluihin, Luoma-ahon kyläyhdistys 500 euroa tapahtumien järjestämiseen, Alajärven Helluntaiseurakunta 300 euroa  lapsikuoron toimintaa varten hankittavan äänentoistolaitteiston ostamiseen, Eerik ja Pirjo Kantokoski 400 euroa improvisaatioteatterin esityksen valmistamiseen, Elina Försti 550 euroa taideteosten kustannuskuljetuksiin, Järvi-Pohjanmaan Seniorit ry 400 euroa teatterimatkaan ja Nelimartat ry samoin 400 euroa teatterimatkan järjestämiseen.

ALAJÄRVELLÄ käytössä oleva uimahallin ja kuntosalin seniorikortti, 77 euroa vuodessa, päätettiin ottaa käyttöön myös Lehtimäellä. Samalla kortilla voi käyttää jatkossa sekä Alajärven uimahallia ja kuntosalia että Lehtimäen kuntosalia.

EEPOS-KIRJASTOJEN käyttösäännöt päivitetään vuoden vaihteessa. Kirjaston käyttäjälle näkyvät ja tuntuvat seuraavat muutokset: kotimaan kaukolainojen hinta nousee 7 euroon (aiemmin 5 euroa), sama tapahtuu lainauskieltorajan osalta, myöhästymismaksu nousee 20 senttiin per laina per vuorokausi (aiemmin 10 senttiä) ja lasten ja nuorten aineistojen myöhästymismaksuista luovutaan. Aiemmin niitä perittiin DVD- ja BluRay-levyistä ja konsolipeleistä.

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Kauhavan kaupunginhallituksen päätöksiä.

Salo tuuraa Rantalaa

KAUHAVAN hallintojohtaja Liisa Salo on hoitanut 26. elokuuta alkaen vs. kaupunginjohtajan tehtävää kaupunginjohtajan ollessa poissa,

Kauhavan kaupunginhallituksen päätöksiä.

Salo tuuraa Rantalaa

KAUHAVAN hallintojohtaja Liisa Salo on hoitanut 26. elokuuta alkaen vs. kaupunginjohtajan tehtävää kaupunginjohtajan ollessa poissa,

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.

ILMAINEN

Digilehti

Isojako 13.9.