Vimpelin valtuusto Tuomisalon aikaan
Haloo Vimpelin Seppo Tuomisalo valittiin maanantai-iltana Vimpelin kunnanvaltuuston uudeksi puheenjohtajaksi.

Talvi-, jatko- ja Lapin sodassa kaatuneiden kortesjärveläismiesten taistelupaikat on koottu karttatauluun. Samanlainen taulu on valmistunut
Mannerheimin lastensuojeluliiton Kortesjärven yhdistys on järjestänyt liikuntaleikkikoulutoimintaa 3-6 vuotiaille lapsille jo 17 vuoden ajan. Tarja
Evijärven kunnankirjastossa on parhaillaan esillä sisustussuunnitelma, johon voi käydä jättämässä omat kommenttinsa 16. kesäkuuta asti.
Vimpelin Vedon Perttu Ruuska sai 17 prosentin ääniosuuden, kun yleisöllä oli mahdollisuus äänestää aikuisten arvo-otteluiden ensikertalaisia pelaamaan Imatran Itä-Länsi -oteluihin.
Lappajärven Pikkusaaressa sijaitsevalla mökillään toukokuun lopulla vieraillut Paavo Saxell järkyttyi päästessään paikalle. Tänä vuonna 70
UUSI kunnanvaltuusto ja uusi kunnanhallitus alkavat vähitellen päättää Lappajärven kunnan asioista. Heti alkutaipaleella luottamushenkilöt joutuvat
Uusi hyötykäyttöasema sijoitetaan Evijärvellä Pukkilantien varteen pururadan parkkipaikan läheisyyteen. Aseman rakentamiseksi käynnistetään kaavamuutos, sillä tällä
Alajärven yläkoululla järjestettiin päättyneellä lukuvuoden aikana ensimmäistä kertaa valinnainen pesäpalloilukurssi. Sille osallistui seitsemän lajista kiinnostunutta yhdeksännen

Talvi-, jatko- ja Lapin sodassa kaatuneiden kortesjärveläismiesten taistelupaikat on koottu
Mannerheimin lastensuojeluliiton Kortesjärven yhdistys on järjestänyt liikuntaleikkikoulutoimintaa 3-6 vuotiaille lapsille
Evijärven kunnankirjastossa on parhaillaan esillä sisustussuunnitelma, johon voi käydä jättämässä
Vimpelin Vedon Perttu Ruuska sai 17 prosentin ääniosuuden, kun yleisöllä
Lappajärven Pikkusaaressa sijaitsevalla mökillään toukokuun lopulla vieraillut Paavo Saxell järkyttyi
UUSI kunnanvaltuusto ja uusi kunnanhallitus alkavat vähitellen päättää Lappajärven kunnan
Uusi hyötykäyttöasema sijoitetaan Evijärvellä Pukkilantien varteen pururadan parkkipaikan läheisyyteen. Aseman
Alajärven yläkoululla järjestettiin päättyneellä lukuvuoden aikana ensimmäistä kertaa valinnainen pesäpalloilukurssi. Sille
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.