Kansalaistaito – ei turha oppiaine koulussa

Kansalaistaitoa toivotaan takaisin opetusohjelmaan.
Kansalaistaitoa toivotaan takaisin opetusohjelmaan.
Kansalaistaitoa toivotaan takaisin opetusohjelmaan.
Kansalaistaitoa toivotaan takaisin opetusohjelmaan.

KESKUSTELUPALSTOJA lukiessa huomasi sen, että tätä kansalaistaitoa 1970–80-luvulla meidän ikäisille aikanaan opetettiin jo ala-asteella ja myös yläasteella. Kansalaistaitoa pitivät meille luokanopettaja Kari Lakaniemi ja liikunnanopettaja Voitto Havela. Meillä oli sitä muistaakseni tunti viikossa.

Kansalaistaitoa pitivät meille luokanopettaja Kari Lakaniemi ja liikunnanopettaja Voitto Havela, muistelee Lasse Pippola.
Kansalaistaitoa pitivät meille luokanopettaja Kari Lakaniemi ja liikunnanopettaja Voitto Havela, muistelee Lasse Pippola.

Sisältö kansalaistaidossa oli varsin monipuolista: terveystietoa, liikennekasvatusta, veroilmoituksen tekemistä, palo- ja pelastusopetusta ja niin edelleen. Kelpoisia opettamaan kansalaistaitoa olivat myös historian ja yhteiskuntaopin opettajat. Nykyään, kun kansalaistaitoa ei opeteta, ne toteutetaan koulun eri tilaisuuksissa ja projekteina, esimerkiksi 8-luokalle Nouhätä-kampanja, poliisien liikennevalistus ja mopokursseja.

Olisi syytä palauttaa tämä kansalaistaito takaisin. Onhan se joissakin yläkouluissa jopa valinnaisaine (lyhytkurssi). Muistan Voiton tunnit ja ne alkoivat usein kysymyksessä: ”Mitä sinä tekisit, jos…?”  Tunnit olivat mielenkiintoisia ja käytännön elämään liittyviä asioita. Ongelmaratkaisua opetettiin 8-luokkalaisille. Ala-asteella painottivat terveystiedon asiat.

SEURAAVASSA ote internetistä:

Mainos
Kansalaistaidon oppikirjat menevät nykyään varsin hyvin kaupaksi. Esimerkiksi yläkoulun kirjoja on vaikea enää antikvariaatista saada
Kansalaistaidon oppikirjat menevät nykyään varsin hyvin kaupaksi. Esimerkiksi yläkoulun kirjoja on vaikea enää antikvariaatista saada.

Että mä kaipaan sellaista kouluainetta takaisin kuin kansalaistaito. Koko ajan törmään sellaisiin ongelmiin nykynuorilla, mitkä meille 70-luvulla syntyneille opetettiin jo ala-asteella sellaisessa oppiaineessa kuin Kansalaistaito. Ihan ekaksi tulee mieleen liikennesäännöt ja -merkit. Eikä muuten yhtään haittaisi, jos se jatkuisi yläkoulussakin nykyään, opetettaisiin mm. veroilmoitusten täyttämistä jne. Samaan oppiaineeseen voisi lukiossa ja amiksessa sisällyttää sen paljon taistellun ajo-opetuksen, työnhakua jne.”

Peruskoulua pidetään varsin teoreettisena ja valinnaisaineita on vähennetty, kun liikuntaa, yhteiskuntaoppia ja terveystietoa on lisättyä. Nämäkin lisäykset ovat toki paikallaan. Tämä oppiaine, jos jossakin, opetetaan elämänhallintataitoja ja sananmukaisesti jokapäiväisiä kansalaisen taitoja, esimerkiksi työhakutaidot.

Kansalaistaidon oppikirjat menevät nykyään varsin hyvin kaupaksi. Esimerkiksi yläkoulun kirjoja on vaikea enää antikvariaatista saada. Tämä kertoo jo paljon ajastamme, tietynlaisesta uusavuttomuudesta. Lainataksesi kirjaa, on oltava yhteydessä eri yliopistojen kirjastoihin.

FM Lasse Pippola

Lisää muistelusjuttuja täällä

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.