Lukijan mielipideartikkeli:

”Aivan kuin joku olisi tullut kanssani hissiin”

Lukijamme kirjoittaa, kuinka koki outoja Vimpelin kirjastossa. Kuva on luotu tekoälyn avulla.
Lukijamme kirjoittaa, kuinka koki outoja Vimpelin kirjastossa. Kuva on luotu tekoälyn avulla.

TÄMÄ tapahtui minulle itselleni tässä pari vuotta sitten Vimpelin kirjastossa. Olin tuttuun tapaan illalla kirjastossa tunti ennen omatoimiajan sulkeutumista. Ulkona oli pimeää, koska oli myöhäinen syksy ja puolisoni oli lasten kanssa kotona. Saisin vain olla omassa rauhassani ja lukea uusimpia lehtiä. Ihanaa. Olin ainoa asiakas kirjastossa tähän aikaan illasta, tuttua pienessä kunnassa. Istuin hyllyrivien takana, Saarikentän puoleisessa päädyssä, koska siellä on mukavan pehmeä tuoli ja pöytälamppu. Aikani lueskeltua, puhelimeni soi. Huomasin että soittaja oli mummoni ja vastasin normaalisti. Ajattelin sanoa, että soitan hänelle takaisin myöhemmin. Kuulin mummon äänen, mutta mummoni toisti ”haloo, onko siellä ketään” ja että kuuluu outo ääni linjalta. Ihmettelin, että mikäs nyt on. Nousin ylös kirjojen ja lehtien kanssa ja lähdin hyllyjen välissä kulkemaan kohti lainausautomaattia. Puhuin mummolle, mutta hän ei kuullut minua edelleenkään. Tuli jotenkin karmiva olo. Ajattelin, että lainaan nopeasti muutamat valitsemani kirjat ja soitan mummolle takaisin.

Siinä lainausta tehdessä, jokin tipahti siellä päässä kirjastoa jossa hetki sitten olin ollut. Kolahdus oli aika kova ja lähdin katsomaan, onko hyllyjen välissä sittenkin joku toinen asiakas, joka on vaikkapa tiputtanut vahingossa kirjan hyllystä. Kävelin hyllyrivien luo enkä huomannut ketään muita, enkä edes mitään lattialle tippunutta kirjaa yms. Samassa puhelin soi taas ja vastasin. Mummo ei edelleenkään kuullut minun ääntäni, vaikka minä kuulin hänet.

Tässä vaiheessa kiristin tahtiani ja kun sain kirjat lainattua, painoin hissin nappia ja menin hissin perälle. Hissin ovet sulkeutuivat kokonaan ja sitten yhtäkkiä avautuivat apposen auki. Aivan kuin joku olisi tullut kanssani hissiin. Olin hissin takaseinän luona, joten tuskin hissin ovi reagoi minuun itseeni. Ajattelin, että nyt kun pääsen täältä pois, niin en hetkeen kyllä tule näin myöhään yksin kirjastoon.

Mainos

Ovien avauduttua juoksin autolle ja soitin mummolle. Onneksi nyt linja kuului. Selitin koko oudon tapahtuman hänelle ja mummoni sanoi, että kun minä en kuullut häntä, mummosta oli tuntunut, että aivan kuin linjalle olisi liittynyt joku ulkopuolinen ja hänellekin tuli kumma olo.

Nimimerkki R.

Lisää kummitusjuttuja täällä

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Iltaöiset työvuorot pesulassa laittoivat mielikuvituksen laukkaamaan. Kuva tehty tekoälyn avulla.

Pesulassa

Joskus nuorena tein siivoushommia iltatöinä. Yhtenä paikkana oli pesula, jonne pääsi myöhään illalla työntekijöiden lähdettyä

Pienen pyöräilijän pitkä kotimatka päättyi onnellisesti. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Outo tapahtuma 

AIKA oli 70-luvun alkua. Olin ala-aste-ikäinen silloin ja lauloin lapsikuorossa. Harjoitukset pidettiin Kortesjärven kirkonkylällä seurakuntatalossa.

Jyrki Viinikka kertoo postinjaon parissa kokemastaan hämmentävästä hetkestä. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Itsekseen aukeava ulko-ovi

Olin aikoinaan jakamassa aamupostia autopiirissä. Kello oli neljä aamulla. Tulin pihaan, jossa oli samassa rakennuksessa

Järviseutulainen, tiedätkö kummitustarinan tai haluatko keksiä sellaisen? Lähetä meille osoitteella toimitus@jarviseudunsanomat.fi.

Kummitustalo

Olin maaseudun puolella jakamassa aamupostia ja siellä on yksi omakotitalo, joka on todella kummitustalo, varsinkin

Öinen valoilmiö kummastutti Jyrki Viinikkaa. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Öinen valoilmiö

ASUIN vanhassa omakotitalossa. Heräsin yöllä ja ulkona oli pimeää. Makuuhuoneen seinässä oli valokuvio, joka liikkui.

Ensio Uusitupa moittii Vimpelin kuntapäättäjiä holtittomasta velanotosta koulukiinteistöjen vuoksi.

Vimpelin sudenkuopat 

KUNTAJOHTOMME keskittyy elinvoimamme kannalta toisarvoisiin asioihin, kuten utopistiseen lappajärveläisten Geopark-hankkeeseen Japanin matkoineen, sekä uusiin hybrideihin

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.