12 marraskuun, 2023

Henkilövalintoja

Matintupa piirihallituksen varajäseneksi

Pohjanmaan sosialidemokraattien syyspiirikokous pidettiin 11. marraskuuta Alavudella. Poliittisen tilannekatsauksen kokouksessa piti JHL:n puheenjohtaja Päivä Niemi-Laine,

Veli-Matti Isojoki on julkaissut kuusi teosta. Hän innostui kirjoittamisesta jäätyään eläkkeelle. Kuva: Isojoelta.
Järviseudun historiaa

Vanhat koulukuvat herättivät eloon muistot yhteiskoulusta ja lukiovuosista

Sääksjärveläislähtöisen Veli-Matti Isojoen kirjan Takaisin kouluun – Muistoja julkaisu osui sattumalta samoihin aikoihin entisen opinahjon, Vimpelin yhteiskoulun ja lukion 80-vuotisjuhlien kanssa.

–Joulukuussa aloin tätä kirjoittaa, keväällä sain tekstin valmiiksi. Jossain vaihees…

Diakoni Eveliina Mäki on toiminnasta vastaava yhteyshenkilö ja Henna Mäki toimii Lintukodissa saattohoitoystävänä.
Kulttuuri ja ihmiset

Saattohoitoystävät ovat mukana elämän loppuhetkillä

Saattohoitoystävänä toimiminen on merkityksellistä ja arvokasta työtä. Lappajärven ryhmää vetää Eveliina Mäki ja Henna Mäki on työnsä ohella Lintukodissa saattohoitoystävänä. Uudet jäsenet ovat tervetulleita ryhmään.

Mirja Metsäpelto.
Viikon sana

Kirkkoherrakin lähti tansseihin 

PARI VIIKKOA sitten luin eräästä hengellisestä lehdestä jutun nuorisoherätyksestä, joka oli Lahdessa Joutjärven luterilaisessa seurakunnassa

Janne Sankelo
Kolumni

Uusiin tuuliin

TAUON jälkeen jatkan taas kolumnien parissa. Aloitin elokuun alussa työt Suomen kalankasvattajaliiton toimitusjohtajana, joten on

Henkilövalintoja

Matintupa piirihallituksen varajäseneksi

Pohjanmaan sosialidemokraattien syyspiirikokous pidettiin 11. marraskuuta Alavudella. Poliittisen tilannekatsauksen kokouksessa piti JHL:n puheenjohtaja Päivä Niemi-Laine,

Diakoni Eveliina Mäki on toiminnasta vastaava yhteyshenkilö ja Henna Mäki toimii Lintukodissa saattohoitoystävänä.
Kulttuuri ja ihmiset

Saattohoitoystävät ovat mukana elämän loppuhetkillä

Saattohoitoystävänä toimiminen on merkityksellistä ja arvokasta työtä. Lappajärven ryhmää vetää Eveliina Mäki ja Henna Mäki on työnsä ohella Lintukodissa saattohoitoystävänä. Uudet jäsenet ovat tervetulleita ryhmään.

Mirja Metsäpelto.
Viikon sana

Kirkkoherrakin lähti tansseihin 

PARI VIIKKOA sitten luin eräästä hengellisestä lehdestä jutun nuorisoherätyksestä, joka oli Lahdessa Joutjärven luterilaisessa seurakunnassa

Janne Sankelo
Kolumni

Uusiin tuuliin

TAUON jälkeen jatkan taas kolumnien parissa. Aloitin elokuun alussa työt Suomen kalankasvattajaliiton toimitusjohtajana, joten on

12 marraskuun, 2023

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.