Siirry sisältöön
Uutiset
KAUHAVAN seurakuntavaalien suurimman äänisaaliin sai kortesjärveläinen Tarja Pellinen. Hän keräsi 133 ääntä, kun Kauhavan alueella annettiin niitä yhteensä 2 628. Toiseksi eniten ääniä, 121, sai evijärveläinen Ann-Helen Mäkelä ja kolmanneksi eniten ylihärmäläinen Aira Mäkinen, 115 ääntä. Kauhavan kirkkovaltuustossa on yhteensä 27 paikkaa, joista viisi on nyt evijärveläisiä ja viisi kortesjärveläisiä. Aiemmin uutisoitiin, että kortesjärveläisiä olisi valittu neljä, mutta siitä luvusta puuttui Oona-Mari Marsch, joka asuu nykyisin Kortesjärvellä. 69-VUOTIAS, Purmojärven Pellisessä asuva Tarja Pellinen on istunut kirkkovaltuustossa ja kappelineuvostossa yhden kauden eli viimeiset neljä vuotta. Hänet tunnetaan esimerkiksi vapaaehtoistyöstään seurakunnan kylätoimikunnassa ja pullan leipojana ja kahvin keittäjänä monenlaisista tilaisuuksista. Hän kertoo, ettei ...