Siirry sisältöön
Heinäkuussa maaseudun luonnon moninaisuutta kohtaa ihme uhka. Lähes kaikkien pikkuteiden pientareet niitetään juuri, kun kukinta on kauneimmillaan. Miksi juuri tähän ajankohtaan?Joskus, kun kylillä vielä viljeltiin viljaa, eikä siementen puhtaudesta tiedetty riittävästi, ymmärsin sen, että rikkaruohojen leviämisen välttämiseksi piti pientareet niittää. Nyt viljellään lähinnä nurmea, joko luomua tai tavallista. Niinpä tuntuu käsittämättömältä, että teiden pientareet pitää niittää, tienvarsilta ja pelloiltakin, vaikka niitosta ei rehuksi korjatakaan.Pajujen torjunnalla niittoa voidaan myös perustella. Minä olen torjunut mökkitieltä pajut jo useita vuosia raivaamalla edellisvuoden vesat keväällä, kun niihin tulee lehtiä. Hyvin ovat pysyneet kurissa ja talventörröttäjiä on pikkulinnuille pitkä matkat.Kun tienvarsien kukat – virnat, niittynätkelmät, …
Meidän perheen Audi laitettiin keväällä myyntiin. Välittömästi, kun ilmoitus julkaistiin, alkoi Kone yskiä. Ja se teki sen tahallaan.Vuosikausia se on toiminut moitteetta. Noinkin vanhaksi, –vm 1991, ja paljon ajetuksi, mittarissa kohta puoli miljoonaa kilometriä, se on ollut erittäin varmatoiminen ja hyvä auto.Ensin se alkoi tehdä outoja pikkujuttuja, kuten sellaista, että yhtäkkiä kesken ajon nopeusmittari löpsähti nollaan eikä näyttänyt minkäänlaista nopeutta. Siinä sitten ajoit rattituntumalla ja toivoit, ettei poliisi tule vastaan tutkan kanssa. Olisiko se poliisi uskonut, että Kone on noussut kapinaan, eikä nopeusmittari sen takia toiminut, ja sen tähden ajoit ylinopeutta?Vähän ajan päästä tuli isompia ongelmia ja jouduttiin ostaa uusi …
Elävää Järviseutua digikuvina