Siirry sisältöön
VIMPELIN YRITTÄJÄT halusivat huomionosoituksella antaa tunnustusta nuorille, rohkeille ja esimerkillisille yrittäjille onnistuneen kesäkahvilan pyörittämisestä. Tunnustus ojennettiin Vimpelin Vedon ja Vimpelin Yrittäjien yhteisissä pikkujouluissa 25. joulukuuta. –Kovasti toivomme, että Kahvila 16 löytyy Vimpelin keskustasta myös ensi kesänä, sanoi Vimpelin Yrittäjien puheenjohtaja Timo Vesala pystiä ojentaessaan. Huomionosoitus tuli kesäkahvilayrittäjille yllätyksenä, vaikka asianomaiset ehtivätkin epäillä, josko pikkujoulukutsuun olisikin ollut koira haudattuna. –Kiitos kovasti huomionosoituksesta ja kiitos tietysti kaikille kahvilan asiakkaille, te teitte kaiken mahdolliseksi, kiittelivät Kostipekka Syrjälä, Elmeri Nygård, Roope Ylisuutari, sekä Joonas Vesala.
KAUHAVAN kulttuuripalvelut, kirjastot sekä varhaiskasvatus on yhteistyönä toteuttanut Suuren tonttunäyttelyn. Näyttelyyn on valmistettu tonttuja kaikissa Kauhavan päiväkodeissa sekä perhepäivähoidossa. Näyttely on esillä marraskuun lopusta alkaen Kauhavan, Alahärmän ja Ylihärmän kirjastoissa ja joulukuun alusta alkaen myös Kortesjärven kirjastossa. Tontut ovat esillä kirjastoissa jouluviikolle asti. Idea tonttunäyttelystä syntyi kulttuuripalveluissa, kun mietittiin näyttelysisältöä kirjaston vitriineihin. Toiveena oli saada ”joitakin kymmeniä” tonttuja, mutta varhaiskasvatuksen väki lähtikin sellaisella innolla mukaan, että tonttuja on paitsi vitriineissä, myös siellä täällä kirjastoissa, tiskillä, hyllyjen päällä – niin kuin tontut tapaavat ollakin, lymytä jossain ja tarkkailla ihmisiä. Näyttelyn kokoaminen on ollut mieluisa kokemus. Lapset ovat valmistaneet mitä erilaisimpia tonttuja, …
MUTTA kirjoita juttuun, että minähän en mitään titteliä saa, vaan Vimpelin Teollisuusmaalaus, painottaa Riku Lehto, Vimpelin Teollisuusmaalauksen tuotannonjohtaja. –Kyllä tämä oikeasti oli positiivinen yllätys. Kiitos tästä kuuluu toimitusjohtaja Matti Larikalle, työntekijöille ja asiakkaille, he ovat tämän mahdollistaneet. Jokaisen panosta tarvitaan. Kun Lehto osti Vimpelin Teollisuusmaalauksen koko osakepääoman kolme vuotta sitten, hänellä oli selvä visio tulevasta. Sitä kohti mennään edelleen, vaikka hidasteita matkan varrelle on riittänyt. –Sanotaanko niin, että Putin ei tätä varsinaisesti ole päätöksillään jouduttanut. Mutta uskoa tulevaisuuteen silti riittää. Koronastakin selvittiin, firmaa ei tarvinnut laittaa kiinni vaikka kustannukset nousivat. Lehto kuvailee polun olleen ajoittain kivistäkin. Niin yrittämisessä kuin henkilökohtaisessa …
Tulossa Tänään 16:00
Osta irtonumero
Elävää Järviseutua digikuvina