Siirry sisältöön
Viitisenkymmentä vimpeliläistä saapui kuntalaisille järjestettyyn infotilaisuuteen, jossa kunnanjohtaja Juhani Laasanen kertoi arviointiryhmän työskentelystä ja ehdotuksesta. Keskusteluissa nousi esille, että kunnan itsenäisenä pysyminen on tärkeää, ja kuntalaiset ovat valmiita ”kantamaan oman kortensa kekoon”.– Odotamme, että vuoden 2014 tilinpäätös on parempi, kuin ministeriölle jätetty arvio. Ainakin perusturvan ja sivistystoimen osalta kulut lienevät ennakkotietoa pienemmät. Valtiovarainministeriö tekee päätöksen arviointiraportin ja huhtikuisen kunnanvaltuuston päätösten pohjalta. Vaihtoehtoja on kaksi; joko taloussuunnitelman toimenpiteet ovat riittäviä, tai asetetaan kuntajakoselvittäjä, jonka johdolla valmistellaan ja selvitetään mahdollista kuntaliitosta. Päätös siitä, kummalle tielle lähdetään, saadaan luultavasti ennen kesää, Laasanen selvitti.Vimpelin numeromuotoista taloussuunnitelmaa pidetään realistisena, mutta valtiovarainministeriön mukaan sen uskottavuuteen vaikuttavat …
Pikkulottien toimintaa Lappajärven Nississä. Vuosi oli ehkä 1941 tai 1942, vuodesta en ole ihan varma. Niin kuin lotat, myöskin pikkulotat toimivat sota-aikana aktiivisesti.Suurella joukolla kokoonnuimme postinhoitaja Vartiaisen olohuoneeseen. Isommat ja vähän pienemmät tytöt, me kuuluimme pikkulottiin.Kudoimme sukkia ja lapasia, teimme paketteja rintamalle.Harjoittelimme Zachris Topeliuksen kirjoittamaa näytelmää Totuuden Helmi, joka valmistui kesän kynnyksellä. Siinä oli mukana isoja ja pieniä pikkulottia. Kiersimme esittämässä näytelmää ympäri Järviseutua, Veteli oli kaukaisin paikka missä vierailimme.Ja niin kuin huomaatte, poikia ei ollut mukana ja osa tytöistä puettiin pojiksi. Näytelmä oli opettavainen, niin kuin nimikin jo sanoo. Paha Kaisa sai miettiä tuhmuuksiaan kellarissa.Varat, joita saimme, käytettiin pakettien …
Elävää Järviseutua digikuvina