Lukijan mielipideartikkeli:

Evijärvi perimmäisten kysymysten äärillä

Maanantaina 2. helmikuuta oli Evijärven kunnanhallituksen kokous. Merkittävimpänä asialistalla oli kohta, jonka otsikkona oli “Kuntarakenneselvitys Pietarsaaren seudun kuntien kanssa”.
Esityksenään kunnanhallitukselle kunnanjohtaja ehdotti: 1. Kunnanhallitus toteaa kuntaliitosselvityksen osoittavan, että a) valtuuston asettamat reunaehdot ovat yhdistymissopimuksessa täyttyneet, b) yhdistymissopimuksen mukaan Evijärvelle jäisi merkittävä määrä työntekijöitä ja c) taloudellisen selvityksen mukaan itsenäisenä kuntana Evijärvellä olisi selkeästi korkeampi veronkorotuspaine. 2. Kunnanhallitus toteaa myös, että ehdollinen hyväksyminen ei johda kuntaliitokseen, jos valtuusto ei ole tyytyväinen jatkoneuvotteluiden lopputulemaan. 3. Kunnanhallitus ehdottaa siksi valtuustolle, että valtuusto hyväksyy yhdistymissopimuksen siten, että se on pohjana jatkoneuvotteluille, joiden tavoitteena on kuntaliitos.
Asiasta keskusteltiin hallituksessa pitkään. Pietarsaari-vaihtoehtoa verrattiin kahteen muuhun esillä olleeseen ratkaisuun, itsenäisenä pysymiseen ja mahdolliseen kuntaliitokseen Kauhavan kanssa.
Keskustelussa itsenäisenä pysymisestä todettiin, että verotusta tulisi kiristää merkittävästi vuosien 2016 ja 2017 aikana. Sen jälkeen olisi syötävä Hanhikoskesta mahdollisesti saatavat rahat. Hanhikoskikin olisi syöty viimeistään vuoden 2020 paikkeilla.
Sitten kuntaliitos Kauhavan kanssa, josta myös virisi värikäs keskustelu. Kauhavahan oli jo aikaisemmin ilmoittanut, että se ei hyväksy reunaehtoja, kuten Evijärven kunnanvaltuuston vaatimuksia terveysaseman ja lukio-opetuksen säilymisestä.
Lisäksi kävi ilmi, että Kauhava vaatii lisäksi vähintäänkin yhden alakoulun vähentämistä sekä yläkoulun lakkautumista Evijärveltä. Toisin sanoen 12 vuotta täyttäneet lapset kuljetettaisiin Kauhavalle. Myös kirjasto korvattaisiin kirjastoautolla. Myöskään Hanhikoski-rahoja ei Evijärvi saisi pitää itse.
Kauhava tuskin esittää vaatimuksiaan sulaa ilkeyttään, Kauhavallahan ollaan toteuttamassa rankkaa menojen leikkaamista, josta yhtenä osana on kouluverkon saneeraaminen. Tämän tosiasian eteen ollaan ajautumassa Kauhavan kaikissa kaupunginosissa mukaan lukien Evijärvi, jos sinne päin suunnataan.
Mitä terveysaseman, lukion, yläkoulun, kirjaston ja Hanhikoski-rahojen ulosliputus sekä yhden alakoulun lakkautus merkitsisivät Evijärvelle? Se onkin niin laaja kysymys, että vaatii suuremman tilan tämän lehden palstoilta.
Evijärven kunnanhallituskin päätteli kokouksessaan, kellon lähestyessä iltakymmentä, että taitaa olla liian suuri pala purtavaksi yhden illan aikana, ja päätti jättää asian pöydälle.
Evijärveläisten luottamushenkilöiden tulisi tarkemmin, ilman ennakkoluuloja perehtyä Pietarsaaren seudun tarjoamiin mahdollisuuksiin. Alustavan, voimassa olevan neuvottelutuloksen mukaan Evijärvi ja evijärveläiset ovat saamassa kaikki ne edut, joita on ymmärretty pyytää. Terveysasema, sivistys- ja koulutoimi sekä kirjasto säilyisivät.
Näkemykseni on, että Evijärven tulee lähteä jatkoneuvotteluihin saavutetun myönteisen neuvottelutuloksen pohjalta Pietarsaaren seudun kanssa.
Jotkut ovat arvostelleet Kattilakoskea liian sinisilmäiseksi Pietarsaari-myönteisyydessään. Arvostelijat ovat antaneet ymmärtää, että rannikon lupaukset kestävät maksimissaan viisi vuotta.
Arvostelijat eivät ehkä muista, että Suomessa on voimassa kielilaki. Ymmärtääkseni kielilain toteutuksessa aktiiveina ovat aikojen saatossa olleet ruotsinkieliset ja heidän poliittinen etujärjestönsä RKP. Ymmärtääkseni kielilakiin ei ole esitetty mitään muutoksia tapahtuvaksi lähitulevaisuudessa. Ei ainakaan sellaisia muutoksia, jotka rajoittaisivat suomea äidinkielenään puhuvien oikeuksia.
Tulevassa, mahdollisessa kuntaliitoksessa kielilaki toimisi “käänteisesti”: Kielilain edut koituisivat evijärveläisten hyväksi ainakin koulu- ja sivistystoimessa. Ja todennäköisesti monessa muussakin asiassa, jos skismaa vastoin odotuksiani syntyisi.
Edellä kerrotun perusteella katson, että nyt saavutettu neuvottelutulos Pietarsaaren suuntaan on kestoltaan huomattavasti viisi vuotta ylittävä. Alustava neuvottelutulos on Evijärven kannalta myönteinen

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb käy parhaillaan kiivasta kampanjaa. Alajärvellä hän sai päähänsä Ankkureiden pipon.

Ken onkaan kyvykkäin?

On tullut seurattua tiiviisti TV-tenttejä presidentinvaalien tiimoilta. Niitä onkin ollut menneiden viikkojen mittaan runsaasti ja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb käy parhaillaan kiivasta kampanjaa. Alajärvellä hän sai päähänsä Ankkureiden pipon.

Ken onkaan kyvykkäin?

On tullut seurattua tiiviisti TV-tenttejä presidentinvaalien tiimoilta. Niitä onkin ollut menneiden viikkojen mittaan runsaasti ja

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.