4 helmikuun, 2015 - paikalliset uutiset

Talvikierros Kortesjärvellä

Järviseudun Sanomien Talvikierros 2015 oli tänään Kortesjärvellä. Yleisölle tarjottiin päivällä kahvit lehden yhteistyökumppanineli Pyyhekauppa &

Vimpelihenki liekkeihin

Ankeat olivat tunnelmat, kun perjantaina ajelin Seinäjoelta Vimpeliin. Muutama tunti aikaisemmin allekirjoitettiin ministeriössä raportti, jossa

Nuorisotakuusta senioritakuuseen

Suomi ikääntyy. Väestöennusteiden mukaan yli 75-vuotiaiden määrä kaksinkertaistuu muutamassa vuosikymmenessä. Vuonna 1955 Suomessa oli 20

Tahmeasta juoksevaksi

Lapsena aika tuntui loputtomalta. Aamusta iltaan oli ikuisuus, ja päivän aikana ehti tehdä vaikka mitä.

Maidontuottajat ahtaalla

Maidon tuottajahinnan lasku on kova isku alueemme karjatiloille.Valiolainen Maitosuomi on muiden Valion osuuskuntien tapaan laskenut

Villa Väinölä odottaa rahoitusta

Lehdessänne 28. tammikuuta oli puutteellista, jopa väärää tietoa Alvar Aallon Villa Väinölästä.Erityislailla suojeltu rakennus odottaa

Järviseudun Sanomien Talvikierros 2015 oli tänään Kortesjärvellä. Yleisölle tarjottiin päivällä kahvit lehden yhteistyökumppanineli Pyyhekauppa & Karteekin edustalla. Illalla oli vielä

Lue »

Vimpelihenki liekkeihin

Ankeat olivat tunnelmat, kun perjantaina ajelin Seinäjoelta Vimpeliin. Muutama tunti aikaisemmin allekirjoitettiin ministeriössä raportti, jossa ehdotetaan Vimpelille kuntaliitoksen selvittämistä…Pyhävuoren kohdalla

Lue »

Nuorisotakuusta senioritakuuseen

Suomi ikääntyy. Väestöennusteiden mukaan yli 75-vuotiaiden määrä kaksinkertaistuu muutamassa vuosikymmenessä. Vuonna 1955 Suomessa oli 20 sata vuotta täyttänyttä, 2013 sadan

Lue »

Tahmeasta juoksevaksi

Lapsena aika tuntui loputtomalta. Aamusta iltaan oli ikuisuus, ja päivän aikana ehti tehdä vaikka mitä. Niinä öinä, kun valvoi sairaana

Lue »

Maidontuottajat ahtaalla

Maidon tuottajahinnan lasku on kova isku alueemme karjatiloille.Valiolainen Maitosuomi on muiden Valion osuuskuntien tapaan laskenut tuottajahintaa kuluvan kuun alussa. Pudotus

Lue »

Villa Väinölä odottaa rahoitusta

Lehdessänne 28. tammikuuta oli puutteellista, jopa väärää tietoa Alvar Aallon Villa Väinölästä.Erityislailla suojeltu rakennus odottaa ensin rahoituksen hankkimista entisöintiä varten,

Lue »

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.