Lukijan mielipideartikkeli:

Vimpelihenki liekkeihin

Ankeat olivat tunnelmat, kun perjantaina ajelin Seinäjoelta Vimpeliin. Muutama tunti aikaisemmin allekirjoitettiin ministeriössä raportti, jossa ehdotetaan Vimpelille kuntaliitoksen selvittämistä…
Pyhävuoren kohdalla mieleen tuli väkisinkin helmikuinen iltapäivä, melkein tasan 35 vuotta sitten, kun ensimmäisen kerran Lapuntieltä Pyhävuoren kohdalla näin Vindalan edessäni. Eipä vastannut maisema, Lappajärven selkineen ja Lakeaharjun vaaroineen, sitä stereotypiaa, joka minulla etelän miehenä oli pohjanmaan aakeesta laakeesta. Jos ei ollut maisema sitä mitä odotin, niin ei ollut kansakaan. Missä olivat rehvastelevat puukkojunkkarit, ahdasmieliset körtit tai nuhjuiset peräkammarin pojat.
Kohtasin eloisan kansan, joka oli terveesti ylpeä järviseutulaisista juuristaan. Ylpeä varhaisesta sivistyksestään, aina Erkki Jyrkästä, seutukunnan ensimmäisestä kirjastosta, varhaisesta kansakoulusta, varhaiseen lukioon Mellereineen ja Tuurineen…
Kerrottiin teollisista perinteistä, myllyistä, suksitehtaista ja elettiin paikkakunnan yritysten, Paavo Rannilan ja Järviseudun Perunan ynnä muiden mukana. Ja tietysti oltiin ylpeitä Vedosta ja yhdestätoista perättäisestä pesäpallomitalista. Kyllä sitä tarinaa sai kuunnella. Vallitsi kaikkialla aistittava vimpelihenki, jota naapuritkin kadehtivat.
Minne sitten joutui tämä vimpelihenki, kun jatkettiin tälle vuosituhannelle. Vimpeli oli vielä 2009 taloudeltaan seutukunnan ykkönen. Nyt ollaan tässä…
Miksi valtaa yksinkertaisella enemmistöllä hallinnut taho ei kyennyt vai eikö vain halunnut enää vaikuttaa. Asiat jätettiin vieraiden hoidettaviksi. Haloo Vimpelin, kuntalaisaloitteen ja kaikkien edessä näkyvän talouskehityksen herätys ei tehonnut. Kun tilanne kiristyi niin hämmennys ja näköalattomuus vain kasvoivat.
Mutta eteenpäin lähdetään ja varmasti vielä lähdetään. Nyt tarvitaan ihan uutta näkökulmaa ja uusia aloitteita. Puhalletaan vimpelihenki taas liekkeihin.

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Iltaöiset työvuorot pesulassa laittoivat mielikuvituksen laukkaamaan. Kuva tehty tekoälyn avulla.

Pesulassa

Joskus nuorena tein siivoushommia iltatöinä. Yhtenä paikkana oli pesula, jonne pääsi myöhään illalla työntekijöiden lähdettyä

Pienen pyöräilijän pitkä kotimatka päättyi onnellisesti. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Outo tapahtuma 

AIKA oli 70-luvun alkua. Olin ala-aste-ikäinen silloin ja lauloin lapsikuorossa. Harjoitukset pidettiin Kortesjärven kirkonkylällä seurakuntatalossa.

Jyrki Viinikka kertoo postinjaon parissa kokemastaan hämmentävästä hetkestä. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Itsekseen aukeava ulko-ovi

Olin aikoinaan jakamassa aamupostia autopiirissä. Kello oli neljä aamulla. Tulin pihaan, jossa oli samassa rakennuksessa

Järviseutulainen, tiedätkö kummitustarinan tai haluatko keksiä sellaisen? Lähetä meille osoitteella toimitus@jarviseudunsanomat.fi.

Kummitustalo

Olin maaseudun puolella jakamassa aamupostia ja siellä on yksi omakotitalo, joka on todella kummitustalo, varsinkin

Öinen valoilmiö kummastutti Jyrki Viinikkaa. Kuva luotu tekoälyn avulla.

Öinen valoilmiö

ASUIN vanhassa omakotitalossa. Heräsin yöllä ja ulkona oli pimeää. Makuuhuoneen seinässä oli valokuvio, joka liikkui.

Ensio Uusitupa moittii Vimpelin kuntapäättäjiä holtittomasta velanotosta koulukiinteistöjen vuoksi.

Vimpelin sudenkuopat 

KUNTAJOHTOMME keskittyy elinvoimamme kannalta toisarvoisiin asioihin, kuten utopistiseen lappajärveläisten Geopark-hankkeeseen Japanin matkoineen, sekä uusiin hybrideihin

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.