Maidontuottajat ahtaalla

Maidon tuottajahinnan lasku on kova isku alueemme karjatiloille.
Valiolainen Maitosuomi on muiden Valion osuuskuntien tapaan laskenut tuottajahintaa kuluvan kuun alussa. Pudotus on viisi senttiä litralta; maidon perushinta tuottajalle on nyt 35 senttiä litralta.
Syyt hinnan laskuun löytyvät niin itänaapurista kuin kotimaasta: Venäjän tuontikiellosta ja kotimaisen ostovoiman heikkenemisestä. Edellisen kerran tuottajahintaa laskettiin viime syksynä kuudella sentillä.
Karjatiloilla huonot uutiset merkitsevät investointien pistämistä jäihin. Uhkana on, että ne tilat, jotka suinkin pystyvät, laittavat karjansa teurasautoon ja lopettavat tuotannon. Huolestuttavin tilanne on isoja investointeja hiljattain tehneillä tiloilla, joilla tarvittaisiin jokainen sentti isojen velkojen lyhentämiseen.
Alueemme maatiloilla tehtiin viime vuonna tavallista ahkerammin sukupolvenvaihdoksia. Syynä siihen oli ensisijaisesti tukiehtojen kiristyminen tämän vuoden alusta. Juuri näitä nuoria karjatilojen isäntiä ja emäntiä tuottajahinnan aleneminen kirpaisee kovimmin.
Isäntäväki ei pysy leivässä eikä tila pystyssä pelkän maauskon voimalla. Tehdystä työstä tulisi saada myös jonkinlaista palkkaa.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Luodessaan maan ja ihmiset, miehen ja naisen Jumala sanoi ”Lisääntykää ja ottakaa maa valtaanne”, kirjoittaa Heino Tervanen hartauskirjoituksessaan.

Enkelit – Jumalan palvelijat 

MIKKELINPÄIVÄ on saanut nimensä Jumalan sotajoukon johtajan, arkkienkeli Mikaelin mukaan. Enkelit ovat Jumalan näkymättömiä palvelijoita.

Annie Laitila kehottaa yrittäjiä miettimään UNESCON Geopark-statuksen hyötyjä omaan asiakasvirtaan.

Status tuli – mitäs nyt? 

KRAATTERIJÄRVI Geopark -hankkeelle myönnetty vihreä kortti virallistetaan vasta toukokuussa, mutta työ hankkeen eteen alkaa jo

Tuomo Kotkanniemi kertoo seuraavansa Järviseudun tapahtumia aktiivisesti.

Muistoja Järviseudulta 

SEURAAN Järviseudun tapahtumia aktiivisesti. Aloitin Frans Takalan ollessa Kotikunta-lehden päätoimittajana. Lehti tehtiin ja painettiin Seinäjoen

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.

ILMAINEN

Digilehti

Isojako 13.9.