Evijärveen lisää vettä!
Evijärven kunnan vaakunassakin kalat ovat enemmän ilmassa kuin vedessä, vähintään se 10 senttiä vedenpintaa ylös,

ENERGIAYHTIÖ Fortum on lisäämässä omistustaan saksalaisesta jättiyhtiöstä Uniperista. Kaksi vuotta sitten Fortum sai kovan väännön
JOILLAKIN piireillä, etenkin tietyillä vihreillä tuntuu olevan kauhea tarve saada maito pois suomalaisten ruokavaliosta. Sanotaan,
SISKO Istanmäen tekstin pohjalta dramaturgi Eija-Irmeli Lahti oli loihtinut kiusaamisteemaa pulpahtelevan ainutlaatuisen version Liian paksu
Soinilaiset Alina ja Kati Keski-Mäenpää kirjoittivat ensimmäisen yhteisen kirjansa, Varastetun vaivaisakan, Soinin kunnan 150-vuotisjuhlien innoittamana. Alakouluikäisille suunnattua kirjaa on myyty lähes koko 900 kappaleen painos, ja kustantaja, Suomen Lähetysseura, pyysi kaksikolta toisen kirjan. Hildan haamu julkistettiin virallisesti Alajärven kirjastossa tiistaina.
Valokuvaaja ja kuvataiteilija Antti Hintsan tavoitteena on löytää ihmisiä, joilla on jollakin tapaa erityinen suhde metsään. Heistä noin viidenkymmenen tarinat päätyvät Kotini on metsä -nimiseen kirjaan.
Sanomalehtien liiton Paikallislehtikilpailun finalistit julkistettiin keskiviikkona. Järviseudun Sanomat kisaa yksipäiväisten paikallislehtien sarjan voitosta Perhonjokilaakson, Haapavesi-lehden,
Kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan muun muassa tulevan vuoden veroprosentteja, paloaseman rakentamista ja tieasioita.
MAHDOLLISUUKSIEN maaseutu -hanke järjestää Sääksjärven nuorisoseurantalolla 5. marraskuuta avoimen tilaisuuden kylämatkailusta ja majoituspalveluista. Asiantuntijana toimii maaseutumatkailua eri puolella maata kehittänyt, Visit Finland -akatemian partnerivalmentajana toimiva Arja Kortesluoma

Evijärven kunnan vaakunassakin kalat ovat enemmän ilmassa kuin vedessä, vähintään
ENERGIAYHTIÖ Fortum on lisäämässä omistustaan saksalaisesta jättiyhtiöstä Uniperista. Kaksi vuotta
SISKO Istanmäen tekstin pohjalta dramaturgi Eija-Irmeli Lahti oli loihtinut kiusaamisteemaa
Soinilaiset Alina ja Kati Keski-Mäenpää kirjoittivat ensimmäisen yhteisen kirjansa, Varastetun
Valokuvaaja ja kuvataiteilija Antti Hintsan tavoitteena on löytää ihmisiä, joilla
Sanomalehtien liiton Paikallislehtikilpailun finalistit julkistettiin keskiviikkona. Järviseudun Sanomat kisaa yksipäiväisten
Kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan muun muassa tulevan vuoden veroprosentteja, paloaseman rakentamista
MAHDOLLISUUKSIEN maaseutu -hanke järjestää Sääksjärven nuorisoseurantalolla 5. marraskuuta avoimen tilaisuuden
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.