Kehitysyhtiö Lappajärvelle
LAPPAJÄRVEN kunnanhallitus näytti vihreää valoa perustettavalle kehitysyhtiölle maanantain kokouksessaan. Lappajärven kunta perustaa kehitysyhtiön, Lappajärvi Invest

Vimpelin kunnanhallitus kokoontui 16. tammikuuta ja käsitteli muun muassa Vimpelin Vuokra-asunnot Oy:n vapauttamista kiinteistöverosta sekä oikaisupyyntöä, joka koski rakennustarkastajan tehtävien siirtymistä tekniselle johtajalle.
Alajärven kaupunginhallituksen päätöksiä 16. tammikuuta pidetystä kokouksesta.
Soinin kunnanhallituksen päätöksiä 16. tammikuuta pidetystä kokouksesta.
SVITLANA Chernysh toimii Lappajärvellä ukrainalaisten koordinaattorina. Hän tekee samaa työtä myös Evijärvellä. Lappajärvellä hän on kahtena päivänä viikossa, pääsääntöisesti tiistaina ja torstaina.
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä oli tapahtunut murto Vimpelin SEO-huoltoasemalle viereisen motellin tilojen kautta ikkuna
Tammisunnuntain aikoihin 105 vuotta sitten aloitettiin Pohjanmaalla venäläisten sotilaiden aseistariisunta. Laihialla se alkoi ja jatkui
Seurakuntaliitoksen ei pitäisi kovin merkittävästi vaikuttaa kirkossakävijöiden arkeen.
YHTEISKUNNALLISET asiat ja talous kiinnostavat Patrick Itäniemeä ja hän myös haluaa vaikuttaa ihmisten tietoisuuteen niistä sekä tarjota ratkaisuja, jotka perustuvat tutkittuun tietoon.

LAPPAJÄRVEN kunnanhallitus näytti vihreää valoa perustettavalle kehitysyhtiölle maanantain kokouksessaan. Lappajärven
Vimpelin kunnanhallitus kokoontui 16. tammikuuta ja käsitteli muun muassa Vimpelin
Alajärven kaupunginhallituksen päätöksiä 16. tammikuuta pidetystä kokouksesta.
Soinin kunnanhallituksen päätöksiä 16. tammikuuta pidetystä kokouksesta.
SVITLANA Chernysh toimii Lappajärvellä ukrainalaisten koordinaattorina. Hän tekee samaa työtä
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä oli tapahtunut murto Vimpelin SEO-huoltoasemalle
Tammisunnuntain aikoihin 105 vuotta sitten aloitettiin Pohjanmaalla venäläisten sotilaiden aseistariisunta.
Seurakuntaliitoksen ei pitäisi kovin merkittävästi vaikuttaa kirkossakävijöiden arkeen.
YHTEISKUNNALLISET asiat ja talous kiinnostavat Patrick Itäniemeä ja hän myös
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.