Änttikankaan hautausmaalle pystytettiin muistokivi muualle haudatuille

Aki Paavola siunasi muistokiven käyttöön. Hän totesi, ettei tämänkaltaiselle tilaisuudelle ole olemassa suoraa kaavaa, joten ”pappi sovelsi vähän”.

Kiven oli pystyttänyt Lions Club jo ennen pyhäinpäivää. Kyltin he laittoivat paikoilleen joulun alla.

KORTESJÄRVEN Änttikankaan hautausmaalta löytyy nyt paikka, jossa voi käydä muistamassa toiselle puolelle Suomea tai ulkomaille haudattuja edesmenneitä rakkaita. Uusi muualle haudattujen muistokivi siunattiin käyttöön pienimuotoisessa tilaisuudessa sunnuntaina 1. tammikuuta.

Sen oli hankkinut ja pystyttänyt Lions Club jo viikkoa ennen pyhäinpäivää. Kyltin, jossa kerrotaan sen tarkoitus, he kuitenkin laittoivat paikoilleen vasta joulun alla.

Käyttöönoton suoritti virallisesti Alahärmän kappalainen Aki Paavola, joka tunnettiin myös Evijärven ja Kortesjärven pitkäaikaisena pappina. Runsaan kahden tonnin painoisen kiven oli löytänyt leijonien Jari Syväjärvi omilta mailtaan.

–Meillä on klubissa kädentaitavia mestareita, joiden kanssa asennettiin se tänne paikoilleen, Syväjärvi kertoi. –Pahkajärven Jussi on ollut tässä oikeastaan päämestarina.

Tilaisuuteen osallistui parikymmentä ihmistä, joista moni jätti lopuksi hautakynttilät muistokivelle.

–Tämä on tärkeä ja tarpeellinen muistokivi, Paavola sanoi. –On hyvä, että on näitä paikkoja, jonne voi käydä tuomassa muistokynttilän, jos ei pääse sukuhaudalle.

Paikka löytyy Evijärventieltä katsottuna hautausmaan takaosasta, kolmannelta portilta alkavan polun varresta, kolmen männyn juurelta.

Myös kirkkopihalla Kortesjärven keskustassa toimii jatkossakin oma muualle haudattujen muistopaikkansa.

–Tätä oli kyselty paljon, ja nyt kun kivi on saatu paikoilleen, sitä on kiitelty kovasti, Jarkko Mattila leijonista kertoi. –Moni ulkopaikkakuntalainen, joka on käynyt täällä omaisten haudoilla, ei välttämättä edes tiedä, että kirkon pihassakin on ollut paikka muualle haudatuille.

Muistomerkissä käytetty, parin tonnin painoinen kivi saatiin Jari Syväjärven mailta.
Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.