Syksyn viileys on hiipinyt Vimpelin Anteron aittamuseon pihapiiriin. Lehdetkin ovat irrottaneet otteensa puiden huomasta, ja kesän vilkkaus on vaihtunut hiljaisempaan kauteen. Timo Mattila kulkee kuitenkin edelleen museon rakennusten lomassa – välillä kopallinen polttopuita mukanaan, välillä tarkistamassa jonkin vanhan seinähirren kuntoa.
–Suvun historia on aitassa, kai sitä pitää vaalia, hän tuumaa, ja lause tiivistää koko museon olemuksen.
Tämä aittamuseo ei ole mikään pieni yhden tilan kokoelmanäyttely, se on kokonainen pihapiiri, jossa vanhat aitat, talousrakennukset ja entisajan työkalut kertovat siitä, miten ennen elettiin, tehtiin työtä ja rakennettiin arkea. Yksi pihapiirin rakennuksista on 1700‑luvulta peräisin oleva, Männiköstä siirretty aitta – konkreettinen pala menneisyyttä, joka on säilynyt vain jonkun sitkeän huolenpidon ansiosta.
Tuo joku oli pitkään Antero Mattila, jonka elämäntyö näkyy museon jokaisessa nurkassa.
