kesäkuu 2022

Koulutus

Sedusta kesäkuussa valmistuneet

Sedu Lapua   Autoalan pt, ajoneuvoasentaja: Sillanpää Paavo, Alajärvi  Sedu Rengonharju   Kuljetusalan at, tavarakuljetusten osaamisala: Elgland

Komiat on kesäfiiliksellä. Kuva: Esa-Pekka Tupala
Kulttuuri ja ihmiset

Komiat laittaa pakan sekaisin uudella singlellään

KOMIAT ovat valmiina laittamaan pakan sekaisin uudellaan singlellään. Pakka Sekaisin sopii mitä parhaiten suomalaiseen sielunmaisemaan viljapelloilta tanssilavojen yöttömiin öihin.

Kalle Lassila, Tero Lassila, Vilmer Lassila ja Ari Takala avasivat virallisesti käyttöön Vimpelin pump track -radan.
Kulttuuri ja ihmiset

Uusi lähiliikuntapaikka pumpattiin käyttöön Vimpelissä

KESKIVIIKKONA 22. kesäkuuta vietettiin Vimpelissä upouuden pump track -radan avajaisia. Rata on kerännyt nuorta väkeä kokeilemaan taitojaan valmistumisestaan saakka – tarvetta ja kysyntää radalle on siitä päätellen ollut.

Korona

Koronatartuntoja ilmenee yhä – kesätapahtumiin ei suositella osallistuttavan, jos on flunssan oireita

Järvi-Pohjanmaan alueen koronatilanne on pysynyt rauhallisena. Koronatapauksia todetaan kuitenkin jatkuvasti, muistuttaa Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä. Etelä-Suomessa uusi koronaviruksen alavariantti BA5 on jo syrjäyttämässä aikaisempia koronaviruksen variantteja. Vaikka olisi rokotettu ja jo sairastanut koronaviruksen aikaisemmin, voi henkilö saada silti uuden BA5-alavariantin aiheuttaman uuden tartunnan.

Sakari Topeliuksen lapsuudenkoti Guddnäsin tila, jonka hänen isänänsä lääkäri Zacharias Topelius vanhempi oli ostanut tarkoituksenaan harjoittaa työnsä ohessa myös maanviljelystä, jota hän piti ainoana oikeana ammattina.
Kulttuuri ja ihmiset

Ekskursio ruotsinkieliselle rannikolle – Kortesjärven kirkkokuoro matkalla

PARIN koronavuoden aiheuttaman matkustuskaranteenin jälkeen päätti Kortesjärven kirkkokuoro panna reissumonot jalkaan ja lähteä tutkimaan lähiympäristöä vähän tarkemmin.

Reittivalinnaksi muutaman vaihtoehdon jälkeen tuli kahden päivän kierros pohjanmaan ruotsinkielisellä rannikolla. Matkan alkupää nivoutui luontevasti myös kortesjärveläiseen lähihistoriaan.

Kirsi Kaukola ihastelee upeaa jokimaisemaa Villa Jokiunelman rannassa.
Kulttuuri ja ihmiset

Idyllisessä ympäristössä sijaitseva Villa Jokiunelma ihastuttaa – ensimmäisten matkailijoiden saapuessa ympyrä sulkeutuu ja talon historia tulee todeksi jälleen

VIMPELIN keskustaajamassa sijaitsevan Villa Jokiunelman historia ulottuu aikaan ennen 1900-lukua. Tuolloin rakennettiin tilan päärakennus ja pian sen jälkeen sai alkunsa vielä tänäkin päivänä toiminnassa oleva vanha kantatila, jota on vuosikymmenien saatossa ylläpidetty monen sukupolven voimin. Päärakennuksessa on myös majoitettu matkailijoita 1950-luvulla, joten tänä kesänä Villa Jokiunelman aloittaessa toimintansa talon historia herää uudelleen henkiin.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.