Lappajärven ympäri sadesäässä

Jenni Kansanaho tarjosi Päivi Etelämäelle juomaa Länsirannan koulun huoltopisteellä.
Jenni Kansanaho tarjosi Päivi Etelämäelle juomaa Länsirannan koulun huoltopisteellä.
SADE haittasi tämän vuoden Lappajärven ympäripyöräilytapahtumaa.

Halkosaaren huoltopisteellä saatiin aamusta parikymmentä ilmoittautumista. Suuri osa osallistujista lähti polkemaan kotipihastaan ilmoittautumatta, joten osallistujien määrää on vaikea arvioida. Lisäksi joku kertoi pääsevänsä ajelemaan järven ympäri vasta sunnuntaina.

TAVOITIMME Päivi Etelämäen Länsirannan koulun huoltopisteeltä. Etelämäki asuu Seinäjoella, mutta on käymässä vanhempiensa luona Kärnässä ja oli lähtenyt polkemaan sieltä.

–Ainakin kymmenen vuoden ajan olen osallistunut lähes vuosittain. Matkaan kuluu kolmisen tuntia eli keskivauhti on 20–25 kilometriä tunnissa, sanoo Etelämäki.

Etelämäki kertoo pitävänsä kauniista reitistä ja olevansa aktiiviliikkuja lajeinaan juoksu, pyöräily ja hiihto.

LAVEN yleisurheilujaoston puheenjohtaja Tarja Keto-Tenhunen kertoo innostuksen pyöräilytapahtumaa kohtaan hieman laantuneen. Mukaan lähtevät samat innokkaat pyöräilijät vuodesta toiseen. Tällä kertaa ilmoittautuneita houkuteltiin 250 euron lahjakortilla.

–Moni lähtee lenkille kotoaan eikä ilmoittaudu lainkaan. Aamulla alkanut sade todennäköisesti sai monen pyöräilijän jäämään kotiin.

Lappajärven ympäripyöräily on kunnan ja Lappajärven Veikkojen yhdessä järjestämä kuntoilutapahtuma, jossa ei ole ajanottoa. Lisäksi apua saadaan Vimpelin ja Alajärven kunnilta, joissa kummassakin on huoltopiste.

Aino Alppinen

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.