Soinin kunnanhallitus 19.4.: Hallintojohtajan hakuprosessi etenee
Soinin kunnanhallituksen päätöksiä.
Soinin kunnanhallituksen päätöksiä.
OSANA kunnan tonttikampanjaa Vimpeli möi huutokaupat.com-sivustolla tontin Jukkalan alueelta ilman hintavarausta ja pohjahintaa.
EKOROSK on saanut luokituksen työturvallisuutta parantavasta Nolla tapaturmaa -palvelusta. Nolla tapaturmaa -foorumiin kuuluu kaikkiaan 450
LAKIS-SPORTIN Essi Kaunisto voitti Seinäjoen Jouppilanvuorella järjestetyn Haukkala Cupin kokonaiskilpailun 10-vuotiaiden tyttöjen sarjassa. Kilpailussa kisattiin kolme
ETELÄ-POHJANMAAN sairaanhoitopiirissä todettiin perjantain ja sunnuntain välisenä aikana yhteensä neljä uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä on
Esikoisrunokokoelman teemoista esiintyvät vahvimpina ikiaikaiset kuolema ja itsetutkiskelu. Sisällöltään kokonaisuutta voi kuvata synkäksi ja tummasävyiseksi. Vastapainona kokoelmasta voi löytää ripauksen mustaa huumoria.
Evijärven kirjastossa on huhtikuussa esillä kirjastojen niin kutsuttujen myrkkykaappien sisältöä.
AIJJOOS-TOIMINTA järjestää verkkoluennon perjantaina 30.4. kello 12–13.30 aiheesta “Aivoterveyden ylläpito ja muistisairauksien ehkäisy”. Luennoitsijana on
KAUHAVAN seurakunnan kuluvan vuoden talousarvioon on hyväksytty 390 000 euron määräraha Kortesjärven kirkon, kellotapulin ja huoltorakennuksen ulkomaalaukseen,

OSANA kunnan tonttikampanjaa Vimpeli möi huutokaupat.com-sivustolla tontin Jukkalan alueelta ilman
EKOROSK on saanut luokituksen työturvallisuutta parantavasta Nolla tapaturmaa -palvelusta. Nolla
LAKIS-SPORTIN Essi Kaunisto voitti Seinäjoen Jouppilanvuorella järjestetyn Haukkala Cupin kokonaiskilpailun
ETELÄ-POHJANMAAN sairaanhoitopiirissä todettiin perjantain ja sunnuntain välisenä aikana yhteensä neljä
Esikoisrunokokoelman teemoista esiintyvät vahvimpina ikiaikaiset kuolema ja itsetutkiskelu. Sisällöltään kokonaisuutta
Evijärven kirjastossa on huhtikuussa esillä kirjastojen niin kutsuttujen myrkkykaappien sisältöä.
AIJJOOS-TOIMINTA järjestää verkkoluennon perjantaina 30.4. kello 12–13.30 aiheesta “Aivoterveyden ylläpito
KAUHAVAN seurakunnan kuluvan vuoden talousarvioon on hyväksytty 390 000 euron määräraha Kortesjärven
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.