Vimpeliin rakentuu kuntalaisten olohuone

Tekninen johtaja Ville Karjalainen piirsi kuntalaisten olohuoneen, joka toteutetaan Saarikentän kupeeseen.

Julkaistu:

Kategoria:

,

–Tila on tarkoitettu yhdistysten, yritysten ja yksityisten kuntalaisten tilaisuuksia varten. Näkisin, että voisi olla taidettakin, ei pelkästään urheilua, vaan koko kansalle: täällä voi trubaduuri soittaa kesäiltana, olla laulutilaisuuksia, runonlausuntaa, uskonnollisia tilaisuuksia…

Rakennusta on suunniteltu kunnassa osana joenvarren ja Saarikentän alueen kehittämistä niin kuntalaisia kuin matkailijoitakin ajatellen. Tilaa ja sen toimintoja voidaan jatkossa kehittää kuntalaisten toiveiden mukaan.

FANITUOTEMYYNTI ja kioski siirretään lähiaikoina pesäpallostadionin vasemmalta laidalta sisäänkäynnin oikealle puolelle katsomon alle, ja niiden tilalle rakennetaan noin 60-neliöinen talo, jonka toiseen päätyyn tulee kioski, toiseen kuntalaisten olohuone. Rakennuksen ympärille tulee terassi, päälle kattoterassi ja taakse ulkokuntosali eli crossfitareena.

Rakennustyöt käynnistyvät viemäri-, vesi- ja hulevesijärjestelmien asentamisella.

–Touko-kesäkuussa päästään tekemään perustuksia, minkä jälkeen nostetaan seinät pystyyn. Työmaa pysähtyy laatan kuivamisen ajaksi ja sisätöitä jatketaan syksyllä. Alue pidetään siistinä, eikä työmaa haittaa alueen muuta käyttöä Superpesis-kauden aikana.

TYÖT toteutetaan talkoilla. Puurunkoinen rakennus kootaan elementeistä, joita aletaan pian nikkaroida Järviseudun Perunan hallissa. Veto-fanit ovat lupautuneet jo mukaan. Voitto Jaakkola toimii talkoovastaavana, ja häneltä saa asiasta lisätietoja.

–Toivomme ihmisten lähtevän mukaan talkoisiin, tätä tehdään meitä kaikkia varten, Syynimaa sanoi.

Yritykset voivat osallistua hankkeeseen rakennuksen seinään tulevaa mainosta vastaan.

Tilan kustannusarvio on 64 630 euroa, josta Aisaparilta tulee 32 315,93 ja kunnalta 13 849,28 euroa. Yksityinen rahoitus, 18 464,79 euroa, kerrytetään talkootyötunneista.

Mainos

SYYNIMAA kiitteli kunnanjohtaja Sam Leijonanmieltä Savonjoen nostamisesta esille viihtyvyyden ja matkailun kehittämisen osalta. –Hän on nähnyt potentiaalin, mitä tässä on.

–Saarikenttä on kunnan sydän ja varmasti yksi Etelä-Pohjanmaan tunnetuimpia paikkoja. Tässä käy noin 50 000 ihmistä kesässä pelkästään pesispeleissä, lisäksi kesän aikana käy tuhoton määrä ihmisiä vain kävelemässä ja ottamassa kuvan. Mitä enemmän tässä on toimintaa ja aktiviteetteja, sitä paremmin aluetta voidaan hyödyntää. Monet mökkiläiset ovat kertoneet, että olisi kiva, kun olisi kesäkahvilatoimintaa, Leijonanmieli kertoi.

–Pyöreä kirkko kuuluu myös kokonaisuuteen, Syynimaa jatkoi.

Isoon kuvaan kuuluu myös Geopark-konsepti matkailun kärkikohteineen.

–Vaikka taloudellinen tilanne on tiukka, tämän alueen kehittämisen osalta meillä on yhteinen tahtotila, Leijonanmieli kiitteli.

Matalan kynnyksen liikuntapaikaksi suunniteltu ulkokuntosali palvelee kaiken ikäisiä aloittelijoista Superpesisjoukkueeseen. –Tällainen kokonaisvaltainen hyvinvointiin ja yhteiseen olemiseen suunniteltu alue on puuttunut Vimpelistä.

Vedon puheenjohtaja Jari Lakaniemi kertoi, että uuden tilan myötä seura saa myytyä lisää otteluisännyyksiä.

–Se on tavallaan toinen vippitila, jossa onnistuvat ruokailut ja muut. Kioskimyyntikin paranee uuden kioskin myötä.

Hän arveli kioskin olevan käytössä jo loppukesällä.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.