2019

Ruohonleikkuri sytytti tulipalon

Alajärven Juutintiellä ajettava ruohonleikkuri syttyi perjantaina iltapäivällä palamaan, ja palo levisi noin 250 neliömetrin kokoiseen rakennukseen.

Onnelan teatterissa nähtiin kesäistä komediaa

Alahärmässä sijaitsevassa Onnelan kesäteatterissa nähtiin tänä kesänä kaksi erilaista kesäteatterinäytelmää. Kauhavan kaupunginosien harrastelijanäyttelijöiden yhteisessä ponnistuksessa mukana oli tänä vuonna kokeneempien konkarien lisäksi myös useampia ensikertalaisia.

Viinikassa mansikka pian parhaimmillaan

Kesän edetessä mansikkasadon kypsyminen alkaa lähestymään myös Pohjanmaan leveyspiireillä. Kauhavalaisella Annin Marjatarhalla ollaan valmiina tuleviin huippuviikkoihin.

Kuvareportaasi Alajärven Rokulipäiviltä

ROKULIPÄIVIÄ vietettiin Alajärvellä 5.-6. heinäkuuta, jolloin keskusta täyttyi kahden päivän ajaksi markkinamyyjistä ja muusta ohjelmasta. Tässä kuvareportaasi Rokulipäivien tunnelmista.

Arja Havakka esiintyi Vimpelissä

ASUMISPALVELUYKSIKKÖ Venla & Väinö -kodin aula täyttyi innokkaista musiikin ystävistä. He olivat tulleet kuuntelemaan Arja Havakkaa. Paikalle oli saapunut yhteensä noin 50 henkilöä Venlasta & Väinöstä, Hemilänrannasta, Tuulikellosta ja Puronmutkasta. Venlassa & Väinössä pidetyn keikan jälkeen Havakka esiintyi vielä Vimpelin palvelukodilla ja intervalliosastolla sekä seuraavana päivänä Museolla soi -tapahtumassa. Konsertit järjestettiin Arja Havakan ja Vimpeli-Seuran yhteistyönä. 

Toiminnallisessa kesäjumpassa otetaan tila haltuun

HIILENHARMAA pilvipeite saa pikkuhiljaa väistyä kirkkaansinisen taivaan tieltä. Koko aamun on tihuttanut vettä ja ukkostanutkin, mutta nyt ilma selkenee kuin tilauksesta. Aapiskujan koulun pihamaalla Vimpelissä on alkamassa toiminnallinen päivätreeni, jossa muun muassa käsipainojen, kahvakuulien, kuminauhojen ja köysien avulla tehdään lihaskunto- ja kestävyysharjoittelua ulkosalla.

Museolla soi nyt kolmannentoista kerran

VIMPELI-SEURAN Museolla Soi järjestettiin Vimpelin Suksitehdasmuseossa nyt kolmattatoista kertaa. Illan aikana saatiin nauttia niin musiikista kuin muustakin taiteesta eikä huumoria tai yllättäviä käänteitä puuttunut.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.