Soini mukana Ylen I love muovi -kampanjassa

Muovin lajittelu ei ole monimutkaista, ja yksittäisten ihmisten pienistä lajitteluteoista syntyy suuri yhteisvaikutus. Tämänhetkinen tilanne muovin suhteen on kestämätön, koska kulutus kasvaa eivätkä tuotanto ja kierrätys tue kestävää kehitystä.

–Pullonkaulana ketjussa ovat lajittelu ja kierrätys, joiden avulla saadaan ratkaistua monta asiaa. On monesti turhaa ja ympäristöä kuormittavaa polttaa muovia, kun sen arvoa voisi säilyttää lajittelemalla ja kierrättämällä, toteaa kunnanjohtaja Juha Viitasaari, joka oli mukana Soinin 4H:n Sitran Maapallo-liigaan osallistuneessa MuoviSammon joukkueessa.

–Kun arvostamme muovia raaka-aineena, emmekä pidä sitä vain jätteenä, alamme kiinnittää huomiota sen käyttöön ja kulutukseen.

Koska Soini nousi viime syksyllä MuoviSammon ansiosta edelläkävijäksi muovin lajittelussa ja kierrätyksessä, on meidän luontevaa olla mukana kampanjassa, hän sanoo.

Kuntia pyydettiin ilmoittautumaan etukäteen mukaan ja Soinikin päätti osallistua.

–Itse asiassa Soini näkyy kampanjassa muutenkin MuoviSammon ansiosta.

MuoviSammon kokeilussa pullopanttijärjestelmä laajennettiin kaikkiin kotitalouden muovipakkauksiin paikallisesti. MuoviSampo sai haastekilpailussa Parhaan kokeilun palkinnon ja sen mukana 5 000 euron tuen kokeilun kehittämiseen. Parhaillaan 4H-yhdistys hakeekin yrittäjää pyörittämään MuoviSampoa kesän ajan yhteistyössä muun joukkueen kanssa.

Osana I love muovi -kampanjaa Soinin kuntakin tuo saataville yksinkertaisia lajitteluohjeita. Myös MuoviSammon jatkosta kerrotaan lisää kampanja-aikana.

Muovin lajittelu on ratkaisu, tiivistää I love muovi -kampanja. Lisätietoa löytyy Ylen ilovemuovi-sivustolta.

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti