11 maaliskuun, 2019

Hiihtäen järven yli töihin

Hyöty- ja työmatkaliikunta on ihan parasta, samalla voi nollata työpäivän kiireet, toteaa Eetu Puntala.
Hän hiihtää aikataulun ja sään salliessa Hoiskosta Alajärven jäätä pitkin keskustaan Jamin Alajärven toimipisteelle ja takaisin. Hän työskentelee sieltä käsin kaupungin hallinnoiman Liikunnasta Yhteistyöllä Iloa ja Elinvoimaa-hankkeen palvelukoordinaattorina.

Jäykäntuvalla 30 toiminnan vuotta

JÄYKÄNTUPA on toiminut Vimpelin kotiseututalona jo 30 vuoden ajan. Sen katon alla on pidetty monet juhlat, päätetty yhteisistä asioista ja teatteriryhmä Selkkaus on esittänyt kesäteatteria pihapiirissä.

Jääkiekko

JPK jatkaa semifinaaleihin

JPK eteni jääkiekon III divisioonan kolmoslohkon neljän parhaan joukkoon kukistamalla ennalta hankalaksi tiedetyn vastustajan, Muik Hockey II:n, voitoin 2–1. Semifinaalissa vastaan on tulossa Seinäjoen Kiekko-Veljet.

Puulaaki päättyi tasalukemiin

Jääkiekkopuulaaki saatiin lauantaina päätökseen Kortesjärvellä, kun finaalissa asettuivat vastakkain HC Sivuluisu ja KJV Kings. Ottelu

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.