• Tikli Group Oy:n toimitusjohtaja Pasi Arvola ja JAMIn rehtori Matti Väänänen löivät kättä päälle alkavan yhteistyön merkiksi. Timo Mastokangas vas. Tikliltä ja kone- ja metallialan opettaja ja osaamisalavastaava Jukka-Pekka Varila oik. odottavat yhteistyöltä hyviä tuloksia tulevaisuuteen. Kuva: Jami

Jamin metallialan koulutus siirtyy kokonaan yrityksiin

Metallialan koulutus on tähän mennessä jakautunut Lappajärven ja Alajärven Kurejoen yksiköihin. Nyt opiskelu siirtyy kokonaan yritysten sisälle. Uudistusta on valmisteltu jo jonkin aikaa.

JÄRVISEUDUN ammatti-instituutin (Jami) kone- ja metallialan koulutus siirtyy kokonaan yritysten sisällä oleviin oppimisympäristöihin. Uudistus on merkittävä, sillä myös osa oppilaitoksen koneista siirtyy yrityksiin. Yksi oppimisympäristöistä tulee Tikli Groupille Vimpeliin. Teknologiateollisuus ry kehuu Järviseudulla syntynyttä yhteistyötä merkittäväksi.

Metallialan koulutus on tähän mennessä jakautunut Lappajärven ja Alajärven Kurejoen yksiköihin. Nyt opiskelu siirtyy kokonaan yritysten sisälle. Uudistusta on valmisteltu jo jonkin aikaa. Muutos toteutetaan porrastetusti ja osa vanhoista opiskelijoista päättää opintonsa vielä Lappajärven yksikössä. Syksyllä aloittavat uudet opiskelijat tulevat kuitenkin aloittamaan opiskelunsa uusissa oppimisympäristöissä.

TIKLI Group Oy:n tiloihin tulee kaksi oppimisympäristöä, joista toinen on keskittynyt alumiinin työstämiseen ja toinen raudan työstöön sekä muun muassa levy- ja hitsaustöiden opiskeluun.

–Tiklin tiloihin tulee luokkahuone opintojen teoriaosuuksia varten. Opettajat ohjaavat opiskelua ja tekevät arviointeja aivan kuten tälläkin hetkellä. Työssäoppimisen opiskelijat voivat suorittaa haluamassaan yrityksessä kuten tähänkin asti, kertoo Jamin rehtori Matti Väänänen.

Osa oppilaitoksen koneista, esimerkiksi koneistuskeskus, robotti, profiilijyrsin ja saha siirtyvät kevään aikana Tiklin alumiinintyöstöosastolle.

Aiemmin on jo siirretty yksi robottisolu Alumechille Luoma-aholle. Vimpelissä ja Alajärven Luoma-aholla toimiva alumiiniyritysten verkosto Alucenter on keskeisessä roolissa uudessa toimintamallissa.

–Uusi koulutusmalli tuottaa entistä paremmin osaajia kaikkien yritysten käyttöön, Väänänen sanoo.

KYSEESSÄ on nykyaikainen tapa opiskella lähempänä käytännön työelämää.

–Opiskelijan näkökulmasta oppiminen on hyvin samanlaista kuin ennenkin, oppimisympäristö vain on realistisempi, sanoo Väänänen.

Myös Tiklillä ajatellaan, että malli on kaikkien kannalta varsin järkevä.

–Oppilaitos, yritykset ja opiskelijat hyötyvät mallista. Opiskelijat voivat tutustua metalliteollisuuteen ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin heti opintojen alusta lähtien. Mielestämme on tärkeää, että jo opiskelijana pystyy tekemään lopputuotteita ja näkemään oman kättensä jäljen valmiina tuotteena, arvioi Tikli Group Oy:n toimitusjohtaja Pasi Arvola.

Hän lisää, että uusi koulutusmalli tuo oletettavasti helpotusta alueen kaikille metallialan yrityksille osaavan työvoiman saatavuuteen.

–Näin pystymme paremmin näyttämään, mitä nykyajan metalliteollisuus on. Tämä on meille iso asia, vaatii meiltäkin paljon resursseja, mutta koemme että koulutusympäristön päästäminen näin lähelle antaa meille paljon, Tiklin myyntipäällikkö Timo Mastokangas toteaa.

Jaa juttu: